Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru

Indrek Hargla: Apteekkari
Melchior ja Gotlannin piru

HS:n kesädekkari katsauksessa virolaisnimimerkki Indrek Harglan teos Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru (Apteeker Melchior ja Gotlandi kurat, 2017, suom. 2019) oli saanut täydet viisi tähteä, joten kun bongasin sen Storytelin äänikirjavalikoimasta, otin kirjan samantien kuunteluun. Kirja on jo kuudes sarjassaan, mutta toimii mainiosti myös irrallaan aiemmista osistaankin, joskin niihin selvästi viitataankin silloin tällöin. Kirjasarjassa seurataan 1400-luvulla elävää tallinnalaista apteekkari Melchior Wakenstedea, joka ilmeisesti kerta toisensa jälkeen päätyy selvittämään murhia.

Gotlannin pirussa seurataan paitsi Melchioria, myös hänen samannimistä poikaansa, joka kertoo isälleen olevansa apteekkariopissa Lyypekissä, mutta onkin liittynyt salamurhaajien veljeskuntaan ja haikailee rakastettua Luciaansa, jonka isä uhkaa velkojaan vastaan kaupata tämän kilpakosijalle. Melchior Jr saa kuulla Gotlannin pirusta, salaperäisestä tappajasta, joka on matkalla Tallinnaan ja joka saattaa yrittää vahingoittaa isä-Melchioria. Varoituskirje tavoittaa isän, mutta apteekkarilla on muitakin huolia, kun asiat apteekissa ovat rempallaan ja kuoleva kauppias pyytää Mechioria selvittämään murhan, johon kauppias kertoo joskus sotkeutuneensa. Onneksi Piritan luostarin puutarhurina toimiva tytär Agatha näkee isäänsäkin tarkemmin, mihin isä on itsensä sotkenut.

Juoni ja rikokset kirjassa ovat aikamoisen kylmääviä ja raakoja, kuten ehkäpä elo ylipäätään tuona aikana. Kirjassa itse rikosjutun lisäksi kiinnostavinta on nimenomaan Harglan historiallisiin tosiasioihin tarkasti perustuva kuvaus 1400-luvun Tallinnasta ja Euroopasta laajemmin. Gotlannin pirun tapahtumat ajoittuvat tarkasti vuosiin 1432-1433, sillä tapahtumien taustalla vaikuttaa keväällä 1433 Tallinnassa suurta tuhoa aiheuttanut tulipalo. Tuon ajan maailmassa uskonnolla on merkittävä asema ja rikostentekijöillä julma kohtalo. Hirsipuussa on aina syytä killua jonkun varoittamassa muita pahantekijöitä. Ainakaan kuunnellussa muodossa pitkähkötkin kuvailut ajan tavoista eivät haitanneet, sillä oikeastaan ne ovat tarpeellinen vastapaino tyypillisen pintapuolisille henkilöhahmoille.

Educated

Tara Westover: Educated

Educated (2018, suom. Opintiellä) pääsi Barack Obaman viime vuoden kesälukulistalle. Eikä syyttä. Muistelmateos kertoo poikkeuksellisen hurjan kasvukertomuksen Tara Westoverista (s. 1986), jonka perhe elää Idahon vuoristossa survivalistimormoneina kaihtaen liittovaltiota, modernia lääketiedettä ja virallista koulutusta. Perheen seitsemästä lapsesta nuorimpana Tara saa syntymätodistuksensakin vasta 9-vuotiaana, jolloin kukaan ei enää muista lapsen tarkkaa syntymäpäivää. Puhelin perheeseen tulee sentään sen myötä, kun isä päättää, että äidin on ryhdyttävä kätilöksi, jotta lastenlasten syntymät voidaan hoitaa lähipiirissä - jollei maailmanloppu koita sitä ennen. Äiti valmistaa yrteistä homeopaattisia lääkkeitä ja eteerisiä öljyjä ja käy auttamassa lähialueiden synnytyksissä salaa, jottei liittovaltio saa tietää laittomasta kätilötoiminnasta. Samoja äidin tekemiä lääkkeitä käytetään niin palovammoihin kuin murtumiin.

Yksi isoveljistä kannustaa Taraa opiskelemaan itsenäisesti ja kuin ihmeen kaupalla Tara pääsee 17-vuotiaana suoraan yliopistoon. Alkaa maailman ja toisenlaisen totuuden paljastuminen. Tara joutuu kohtaamaan oman tietämättömyytensä, kun ei tunnista sanaa holokausti tai ei tiedä, kuka Martin Luther King Jr. on. Silti Idahon perhe pitää Taraa otteessaan vielä pitkään. On yllättävän vaikeaa irrottautua katsomaan isän luomaa maailmankuvaa ulkopuolelta ja todeta sen mahdottomuus. Yksi isoveljistä on väkivaltainen tavalla, joka nöyryyttää ja kovettaa Taran vuosiksi. Isä ei suostu näkemään veljen väkivaltaisuutta vaan näkee vian yksistään Luciferin ja sosialistien haltuun joutuneessa tyttäressään. Tässä maailmassa naiset ovat lähtökohtaisesti arveluttavia ja kuuluvatkin hellan ja nyrkin väliin. Samalla tytär jatkaa kouluttautumista Brigham Young Universityn jälkeen Cambridgessä, sitten vielä Harvardissa, aina väitöskirjaan saakka. Uuden maailmankuvan lisäksi Taran on pohdittava, voiko perhe olla jotakin muuta kuin omista vanhemmista ja sisaruksista koostuva yksikkö.

Westoverin tarina on niin hurja, että sellaista tuskin voisi vain keksiä. Kirjailija kerii auki lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiaan apunaan vuosien varrella kirjoittamansa päiväkirjat, jotka jälkikäteen paljastavat hänelle myös, kuinka nuori nainen on pyrkinyt kirjaamaan tapahtumat itselleen muistiin parhaiten päin, vähätellen veljensä väkivaltaa tai puolustellen isänsä outoa ja arvaamatonta ajatusmaailmaa. Tämä teos jää mieleen pitkäksi aikaa - ja saa tutkimaan Westoverin myöhempiä vaiheita. Löytyypä internetin syövereistä myös Taran äidin homeopaattisten lääkkeiden nettikauppa. Huh.

Manhattan Beach

Jennifer Egan: Manhattan Beach

Olen lukenut Jennifer Eganin kaksi aiempaa romaania, Sydäntornin (The Keep, 2006, suom. 2013) ja Aika suuren hämäyksen (A Visit from the Goon Squad, 2010, suom. 2012). Sydäntorni ei jättänyt suurta muistijälkeä, mutta koko romaanin muodolla leikittelevä Aika suuri hämäys iski kovaa. Mielenkiinnolla otin kuunteluun Eganin tuoreimman teoksen, Manhattan Beachin (2017), joka on myös suomennettu viime vuonna.

Manhattan Beach on muodoltaan hyvin perinteinen, joten uutta kikkailuteosta ei ole luvassa. Teoksen päähenkilö on Anna Kerrigan, joka asuu äitinsä ja vaikeasti kehitysvammaisen sisarensa kanssa New Yorkissa ja osallistuu sotaponnisteluihin työskentelemällä laivastolle. Annan isä on kadonnut jälkiä jättämättä ennen toisen maailmansodan alkua. Lapsuudestaan Anna muistaa yhteiset retket isänsä kanssa ammattiliiton asialla. Yksi retkistä suuntautui rikkaan liikemiehen, Dexter Stylesin kotiin. Aikuistuttuaan Anna kohtaa uudelleen Stylesin tämän yökerhossa ja uusi yhteys syntyy heidän välilleen. Mutta liittyykö Styles jotenkin isän katoamiseen? Annan ja Stylesin uuden tuttavuuden lisäksi seurataan Annan pyrkimystä päästä ensimmäiseksi naissukeltajaksi laivastoon.

Sukeltamiskoulutus ja harjoitussukellukset olivat mielestäni kirjan kiehtovinta antia, mutta olisin toivonut sitä jopa lisää kirjaan. Oikeastaan tuntui, että kirjassa oli paljon erilaisia aineksia: Annan ura ja perhetilanne, yksin jääminen kaupunkiin sisaren kuoltua ja äidin muutettua maaseudulle, isän bisnekset ja katoaminen, Stylesin perhe ja hämärät bisnekset. Ehkä joitain aiheista olisi voinut rajata suppeammaksi tai kokonaan pois, ja keskittyä syvemmin tiettyihin aiheisiin. Nyt kirjasta jäi hiukan sinne tänne säntäilevä tunne. Osittain tämän aiheutti myös se, että kirjassa on annettu ääni Annan lisäksi myös isä Eddielle ja Dexter Stylesille.

Aivan eivät siis odotukset täyttyneet Manhattan Beachin osalta, vaikka kiinnostava teos olikin aiheiltaan.

Aladdin

Sain sellaisen ähkyn Marvel-leffoista, etten enää kyennyt kirjoittamaan sanaakaan Endgamesta. Nähty on, kiitti riitti. Marvel-maailmasta pakenin Agrabaan, kun Disneyn Aladdinista (1992) ilmestyi näytelty elokuva. Kaunotar ja Hirviö (1991), Pieni Merenneito (1989) ja Aladdin pitkälti kiteyttävät lapsuuteni kuvaston. Kaunottaren ja Hirviön (2017) näytellystä versiosta pidin kovasti, joten odotukset olivat korkealla Aladdininkin (2019) suhteen. Onnekseni leffa ei petä.

Ilmeisesti yksi nostalgiakatsojia hiertävä seikka on ollut Will Smithin roolitus hengeksi. Animaatiossa hengen äänenä oli jo edesmennyt Robin Williams, joka todella teki roolista omansa. Sinänsä onnekkaasti dubatun version kanssa kasvaneena en tunne tämän asian suhteen juuri ahdistusta. Minulle oikea henki on tietenkin Vesa-Matti Loiri. Smith hoitaa tonttinsa mielestäni hyvin ja on sopivan fyysinen hengen rooliin. Räppäystaidostakaan ei ole haittaa.

Leffa tasapainottelee onnistuneesti tuttujen kohtausten ja uuden materiaalin kanssa. Mena Massoud näyttää animaation Aladdinilta. Tärkeimmät kohdat, kuten "Luotathan", prinssi Alin saapuminen kaupunkiin ja oikeastaan kaikki alkuperäiset musiikkikohtaukset ovat mukana. Hyvä lisä oli Jasminen (upeasti laulava Naomi Scott) roolin kasvatus, ja ihan symppis oli myös hengen sosiaalisen elämän laajennus. Suurvisiiri Jafarin näyttelijä ei täysin vastaa esikuvaansa, mutta hollantilainen Marwan Kenzari tekee roolista hyytävän omalla tavallaan.

Iloisesti yllättävä päivitys ja mielenkiintoinen lisä ohjaaja Guy Ritchien CV:hen.

Spider-Man: The Homecoming & Ant-Man & Ant-Man and the Wasp

Spider-Manin kolmas leffatuleminen tällä vuosituhannella lienee jo jonkin sortin remake-ennätys. Tobey Maguire oli käynnistämässä supersankarielokuvien aaltoa kolmessa Spider-Manissa vuosina 2002-2007. Sen jälkeen jätin väliin Andrew Garfieldin tähdittämät Amazing Spider-Manit vuosilta 2012 ja 2014. Havahduin kolmanteen Hämikseen eli Tom Hollandiin nähtyäni hänen Rihanna-vetonsa Lip-Sync Battlessa. Hänen hahmonsa liityi Marvel-maailmaan jo samassa leffassa kuin Black Panther eli Captain America: Civil Warissa (2016). Siinä 15-vuotias Peter Parker saa suojelijakseen itsensä Iron-Manin eli Tony Starkin (Robert Downey, Jr.), jolla on suuri rooli myös tämän Hämiksen ensimmäisessä omassa leffassa. Pahiksena leffassa nähdään Michael Keatonin esittämä Adrian Toomes eli Vulture. Juoni oli sinällään aika perustoimintahuttua, mutta nuoressa Hollandissa on energiaa ja vähän laajemman väripaletin käyttäminen sivurooleissa on plussaa.


Ant-Man oli ilmeisesti alun perin hieman hyljeksitty Marvel-sankari, jonka käsis pyöri Hollywoodissa, ennen kuin ohjaajaksi löytyi Peyton Reed. Ant-Manin (2015) nimisankaria esittää nykyisin jo viisikymppinen Paul Rudd. Ant-Man eli Scott Lang on parannuksen tehnyt murtovaras, joka päätyy auttamaan tohtori Hank Pymiä (Michael Douglas) ja tämän tytärtä Hopea (Evangeline Lilly). Pym on kehitellyt muurahaisteknologiaa ja tietenkin puvun, jonka avulla voi pienentää itsensä muurahaisen kokoiseksi. Ensimmäisessä Ant-Manissa hahmoihin lähinnä tutustutaan ja luodaan yhteys Kostajiin. Ensiesiintymisensä jälkeen Ant-Man nähdäänkin jo yllämainitussa Captain America -leffassa.


Ant-Man and the Wasp (2018) käynnistyy tuon leffan jälkimainingeista, kun Scott Lang on joutunut kotiarestiin ja Pym tyttärineen on joutunut pakenemaan maan alle. Kakkososan juonena on saada Hopen äiti (Michelle Pfeiffer) pelatettua kvanttimaailmasta, jonne tämä on joutunut vuosia sitten pelastettuaan maailman. Samalla kannoilla on Aave-niminen pahis, jonka solurakenne uhkaa hajota. Leffan juoni on ihan vetävä, mutta tarina jää kesken siihen samaan kohtaan, johon Avengers: Infinity War (2018) jäi viime keväänä. Seuraavaksi lienee siis käytävä katsomassa jatko-osa tälle kaikelle eli Avengers: End Game (2019).

Guardians of the Galaxy 1 & 2 & Black Panther

Liekö infantiilia degeneroitumista, mutta jostain syystä olen entistä useammin löytänyt itseni toljottamasta Marvel-elokuvia. Yksistään tämän vuoden aikana olen enemmän tai vähemmän keskittyen katsonut ainakin Captain Marvelin (2019), Guardians of the Galaxyn jatko-osineen, Oscar-ehdokasleffa Black Pantherin (2018), Spider-Man: The Homecomingin (2017) sekä - auta armias - Z:n bluray:nä ostaman Ant-Man and the Waspin (2018) jatkona ensimmäiselle Ant-Manille (2015). Tässä kuussa lienee vielä edessä Avengers: End Game (2019).

Leffoissa on aina oma tarinansa, mutta ne linkittyvät osaksi Marvel-maailman kokonaisuutta enemmän tai vähemmän näkyvästi. Galaksin Vartijat seikkailevat pitkälti omissa oloissaan avaruudessa, joskin tuttuja avaruuskansoja ja paikkoja kuvissa ja juonissa vilahteleekin. Pääosassa leffoissa on Tähtilordin eli puoliksi ihmisen ja puoliksi avaruusolion pojan Peter Quillin (Chris Pratt) vetämä joukkio, johon kuuluvat myös puhuva pesukarhu Rocket, lihaskimppu Drax, Groot-niminen puun ja ihmisen hybridi sekä vihreä salamurhaaja Gamora (Zoe Saldana). Ensimmäisessä leffassa Galaksin Vartijat muodostuu, kun sen jäsenet vuoron perään yrittävät ensin murhata toisiaan, saada toisistaan palkkion tai muuten vain käyttää toisiaan pelinappuloinaan selvitäkseen itse kauemmin hengissä. Juoni kietoutuu kuitenkin jälleen yhden ikuisuuskiven ympärille, ja kyseiset ikuisuuskivet ovat Marvelin maailmaa yhdistävä teema, jota on rakenneltu pitkään ja huolella. Kakkos-Galaxy on juoneltaan ehkä vielä ykköstä irtonaisempi, ja siinä Quill selvittelee isä-suhdettaan Kurt Russellin esittämään celestiaaliin. Guardians of the Galaxyt erottuvat muista Marveleista melko ronskilla huumorillaan ja toisinaan hieman kyseenalaisilla keinoillaan. Ja tietysti taustalla raikaavalla kasari-soundtrackilla, jota Quill kuuntelee kaseteilta Walkmanillaan.





Black Panther lähtee liikkeelle jo Captain America: Civil War (2016) -elokuvasta, jossa nimihenkilö (Chadwick Boseman) esittäytyy vannoessaan kostoa isänsä kuoltua terrori-iskussa. Black Pantherissa tutustutaan tarkemmin salaperäiseen Wakandan valtioon ja sinne pudonneesta meteoriitista saatuun vibraniumiin, metalliin, jonka avulla Wakandasta on tullut huipputeknologian kärkimaa. Musta Pantteri, siviilinimeltään T'Challa, palaa isänsä kuoleman jälkeen kotimaahansa noustakseen isänsä jäljissä maansa valtaistuimelle. Juoni kietoutuu Wakandan suljetun maailman ja salatun teknologian ympärille: pitäisikö maailman saada tiedää Wakandan ihmeestä vai ei? Leffan maisemat ovat huikean kauniit, ja annan täydet pisteet afrikkalaisille supersankareille, mutta juonellisesti leffa oli ehkä aavistuksen pitkäpiimäinen ja turhan totinenkin makuuni.



To be continued...

Storytel Reader ja tietokirjallisuusherätys

Sain jokin aika sitten lahjaksi Storytel Readerin eli Storytelin oman e-kirjojen lukemiseen (ja miksei kuuntelemiseenkin) tarkoitetun lukulaitteen. Nopeasti tilini kirjahylly alkoikin täyttyä mielenkiintoisista e-kirjoista. Valikoimani painottui itselleni hieman yllättäen tietokirjoihin. Ensin lukuun päätyi ajankohtainen Lapsiperheen parisuhdekirja (2019), jonka ovat kirjoittaneet Raisa Mattila ja Julia Thurén, jonka IG-elämää olen seuraillut jo jonkin aikaa.

Mattila ja Thurén käsittelevät kirjassaan monipuolisesti nimenomaan parisuhdetta lapsiperheessä. Käsittelyyn pääsevät niin parisuhteen talousasiat kuin ajankäyttö ja tietenkin kaikkeen tähän usein liittyvä riitely. Tekstiä piristävät haastateltujen kommentit, joskin tässä kohtaa on mainittava Readerin heikkous: se ei erottele paperikirjassa mahdollisesti eri fontilla tai sisennyksellä kirjoitettuja kommentteja itse leipätekstistä, joten välillä testiä luki jo jonkin aikaa, ennen kuin selvisi, ettei jompikumpi kirjoittaja nyt kerrokaan omasta parisuhteestaan. Kirja painottui jonkin verran ensi kertaa vanhemmiksi tuleviin käsittelemällä mm. odotusvaihetta. Näiltä osin "jo" 2-vuotiaan vanhempana käsitellyt aiheet olivat ehkä jo hieman ohi omalta kohdaltani, mutta toisaalta niitä pystyi vielä peilaamaan omiin kokemuksiin odotus- ja vauva-ajoilta.

Jatkoin Lapsiperheen parisuhdekäsikirjasta saumattomasti Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaan (2018). Pidän Thurénin kirjoitustyylistä, joka on mukavan rentoa ja oikeastaan aika tuttua jo hänen Insta-storyistaan sekä Melkein kaikki rahasta -podcastista, jota olin kuunnellut jo aiemmin. Thurén on erikoistunut rahasta puhujaksi, ja rikkoo reippaalla tavalla hiljenemisen muureja kertoessaan palkastaan euromäärissä. Kirjassaan hän käsittelee palkan ja siitä puhumisen lisäksi kaikkea pikavipeistä kymppitonnin säästämiseen vuodessa, taloudellisesta väkivallasta sijoittamiseen. Kirja suorastaan koukuttaa ja saa pohtimaan omaakin rahankäyttöä monelta kantilta.

Rahasta etenin suoraan tiukkoihin ja sitäkin yllättävämpiin faktoihin, kun tartuin seuraavaksi Hans, Ola ja Anna Roslingin teokseen Faktojen maailma (Factfulness, 2018, suom. 2019). Teoksessa viime vuonna kuollut Hans Rosling iskee faktat pöytään ja paljastaa, kuinka ihmiset ovat juuttuneet näkemään maailman sellaisena, kuin se on ollut vuosikymmeniä sitten: jakautuneena kehittyneisiin ja kehitysmaihin. Fakta faktalta Rosling suorastaan lohdullisesti osoittaa, miten pielessä ihmisten kuva maailmasta onkaan. Hän myös käsittelee vääristymän syitä, mm. kuiluvaistoa, yleistämisvaistoa ja syyttelyvaistoa, jotka kaikki tavallaan estävät meitä näkemästä muuttunutta ja monimuotoista todellisuutta edessämme. Rosling osoittaa omatkin virheelliset tulkintansa pitkän ja värikkään uransa aikana, ja lopuksi neuvoo lukijoitaan ottamaan antamansa faktatietoisuuden opit käyttöön jokaisella elämänalueella.

Virkistävää lukea vaihteeksi ihan asiaakin, mutta seuraavaksi Reader saa taipua fiktioon.