Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä

Antti Holma oli huhtikuussa Stoan kuukauden kirjailijavieras ja kävin tsekkaamassa hänen haastattelunsa. Yleisö koostui lisäkseni aika pitkälti uupeloista teinitytöistä ja pastillia purevista kulttuuritädeistä. Jutustelun aiheena oli Holman viime syksynä ilmestynyt esikoisteos, Järjestäjä (2014) sekä juuri ilmestynyt pastissirunoteos Kauheimmat runot (2015). Holma oli sen verran vakuuttava, että panin Järjestäjän heti tuolloin varaukseen. Heinäkuussa varaus viimein saapui. Tai viimein ja viimein, Downton Abbeyn viidettä kautta tässä on nyt odoteltu maaliskuun puolivälistä lähtien…

Järjestäjä kertoo Tarmosta, työpaikkansa ainoasta miehestä, jota naiset pitävät kuin yhtenä heistä, mutta jolle voi silti turvallisesti kertoa kaikki yksityisasiat ilman pelkoa juoruilusta. Tarmo vihaa pomoaan ja pääsääntöisesti työkavereitaankin, ja hakee sadistista seksiseuraa miehistä netissä. Tässä yhteydessä on pakko nostaa esiin myös toinen nuoresta homoseksuaalisesta miehestä kertova kirja, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (2014), joka paikoittain tuli Järjestäjästä mieleen. Molemmissa on perin samanlainen kohtaus omaan makuun sopivan seksiseuran hausta. Tarmolla ja Statovcin kirjan päähenkilöllä Bekimillä on toki erilaiset toiveet, mutta seksuaalisen suuntautumisen lisäksi myös muuta yhteistä. Taustalla kummallakin on kipeä suhde, eikä isäsuhdekaan ole kummallakaan aivan helppo. Bekimin isäsuhdetta hankasi isän aggressiivisuus ja konservatiivisuus, Tarmon ja isän kommunikointia taas vaikeuttaa sen puute. Kuulumiset vaihdetaan lähinnä eri tavoin painotetuin no niin -lausahduksin.

Tarmo jättää työnsä ja päätyy teatteriin järjestäjän hommiin oikeastaan ihastuksensa, näyttelijä Danielin ja tämän kirjastoon palauttaman elämäntaito-oppaan vetämänä. Tarmo tuntuu soluttautuvan hyvin teatterin maailmaan, vaikka uusia vastustajiakin toki löytyy. Samalla Tarmo yrittää ryhtyä Mieheksi aloittamalla treenauksen ja pitämällä yllä jonkinlaista kotileikkiä kirjaston Minnamarin kanssa. Kodinhoito ja puhtaus ovat Tarmolle kuitenkin naisia tutumpi aihe (s. 285):

Menin suihkuun, koska en tiennyt mihin muuallekaan voisin mennä. Kun Minnamari avasi suihkukaapin oven, minun ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt vessan kaakeleille roiskuisi vettä, vesi kastelisi jalkapohjat hampaita pestessä, ja sen seurauksena jalat keräisivät mustaa hitua lattioilta sänkyyn. Tämän jälkeen vasta havahduin alastomaan naiseen edessäni.

Järjestäjä on mielenkiintoinen ja hämmentävä cocktail tummaa huumoria, surumielisyyttä, raakaa väkivaltaa ja yhteiskunnallisia aiheita, kuten kerjääviä romaneja. Loppua kohden Tarmon ja Danielin tarina lähtee todella hurjille kierroksille. Järjestäjän maailma on täynnä kaksiosaisia sukunimiä, kuten Pirkko Lundstedt-Majaniemi, Yrsa Hammarsten-Erjamaa, Varvara Ketterstein-Kaikkonen. Liekö tämä sitten todellisuutta teatterimaailmassa vai Holman omaa huumoria, mutta Holma kuvaa teatteria, sen hierarkiaa, ihmisiä ja toimintaperiaatteita niin elävän oloisesti, että omapohjaista kokemusta on selvästi taustalla.

Olen vieläkin hieman hämilläni koko kirjasta, mutta se ei sinänsä ole huono asia näin erikoisen kirjan kohdalla. Odotan kovasti seuraavaksi pääseväni lukemaan Kauheimpia runoja, joille jo hykertelin kirjakaupassa viikonloppuna.

K tietää Tarmon tavoin kirjahyllyjen salat.

Amy

Amy Winehousen Back to Black –albumi iski kovaa joskus kevään 2007 paikkeilla. Se ääni, se asenne, se tulkinta. Siitä lähtien levy on ollut osana vakiosoittolistaani. Vaikka laulajan alamäki oli hyvin tiedossa, oli 27-vuotiaan Winehousen kuolema kamala yllätys. En muista missä olin, kun kuulin Michael Jacksonin tai Whitney Houstonin kuolemasta. Winehousen kuolemasta kuulin turkulaisessa hotellissa, Norjan terroritekoja seuranneena päivänä heinäkuussa 2011. Neljä vuotta myöhemmin dokumentaristi Asif Kapadia teki laulajasta dokumentin Amy (2015), joka tuli ensi-iltaan Suomessa viikko sitten perjantaina.

Winehouse on dokumenttinsa ansainnut, ja hyvää jälkeä Kapadia on tehnytkin. Kotivideopätkistä, Amyn omista radiohaastatteluista, arkistopätkistä, paparazzi-materiaalista ja puhuvista päistä rakentuva dokkari kuvaa laulajan nousua megajulkkikseksi ja tabloidien pilkan kohteeksi pahenevan huumeongelman myötä. Toki asioilla on monta puolta, mutta tämän elokuvan perusteella saa käsityksen, ettei Winehousen lähimmäisillä aina ollut laulajan paras mielessään. Amyn isä Mitch Winehouse onkin sanoutunut irti dokumentista sen valmistuttua. Hän on kuitenkin kovasti äänessä itse dokkarissa.

Amy palvoo maata perheensä jättäneen isänsä alla, ja hakeutuu rakkaussuhteissaan samanlaisten ketkujen pariin. Rakkaus tällaiseen mieheen koituu ensin Amyn läpimurroksi ja lopulta tuhoksi. Poikaystävä Blake Fielder jättää Amyn palatakseen exänsä luo. Alkoholi virtaa, mutta sydänsurusta syntyy pitkälti läpimurtolevy Back to Blackin kappaleet. Kun mainetta ja mammonaa alkaa kertyä, Fielder yllättäen palaa Amyn rinnalle ja pari menee pikaisesti naimisiin. Seuraa koukuttuminen crack-kokaiiniin, kunnes mies tuomitaan vankilaan. Myös isä on kiinnostunut tyttärensä tuottoisasta bisneksestä ja pitää huolen, että megaluokan konsertteja riittää, eivätkä katkaisuhoidot tule niiden tielle. Vain lähimmät ystävät yrittävät väliintuloa.

Kapadia on saanut kasaan paljon yksityistä kuvamateriaalia ja Amyn alkuperäisiä sanoituksia, jotka omaelämäkerrallisina vievät elokuvaa sujuvasti eteenpäin. Dokkari tarjoilee ilonhetkiä, surua ja turhautumista kuvatessaan Winehousen väistämätöntä nousua ja tuhoa. Winehouse oli jo teininä kertonut äidilleen oksentavansa syömänsä ruoan ulos. Yli vuosikymmenen kestänyt hoitamaton bulimia sekä aineiden ja alkoholinkäytön seuraukset olivat heikentäneet hänen sydämensä niin, että 23. heinäkuuta 2011 Amyn juotua itsensä yli 4 promillen humalaan hänen sydämensä petti.

Taisteluni 5

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 5

Tokavikaa viedään. Knasun omaelämäkerrallisen kirjasarjan viides osa saatiin sittenkin luettavaksi jo kesällä, vaikka kirjan levittämiseen kirjakauppoihin liittyi jos jonkinlaista säätöä. Olin jälleen laittanut itseni varausjonoon hyvissä ajoin, joten sain käsiini vain kirjastohenkilökunnan hellässä päällystyshuomassa olleen kappaleen.

Viides osa jatkaa jälleen suoraan siitä, mihin nelososa jäi. Eletään 1990-luvun alkua. Karl Ove on lähtenyt kesäksi reilaamaan ja liftaamaan Eurooppaan ja syksyn tullen palaa Norjaan ja muuttaa sateiseen Bergeniin opiskelemaan kirjoittamista. Näin hän kuvaa Bergenin ilmastoa (s. 114):

Sade hiipi hihoja ylös, työntyi kauluksesta sisään, ja vaatteet höyrysivät kosteutta sadevaatteiden alla […] Kaikki oli märkää, kaikkea peitti märkä kalvo, ja satamalaiturin reunalla tuntui että sadevesi oli yhteydessä mereen, että näiden kahden maailman rajat olivat tässä kaupungissa liukuvia, elleivät suorastaan kelluvia.

Kuulostaa aivan tältä kesältä.

Kirja kattaa pitkälti 1990-luvun ja päättyy uuden vuosituhannen alkuun, kun Karl Oven ensimmäinen avioliitto päättyy ja hän jättää Bergenin lopullisesti taakseen. Knausgård kuvaa takkuavasti eteneviä opintojaan, suhdettaan ensimmäiseen pitkäaikaiseen tyttöystäväänsä Gunvoriin, jonka kanssa asuu myös puoli vuotta Islannissa, sekä vaimonsa Tonjen tapaamista opiskelijaradiossa. Karl Ovea vaivaa edelleen ujous ja vaivaantuneisuus sosiaalisissa tilanteissa, ellei hän ole juonut itseään tukevaan humalatilaan. Hänellä on lopulta myös melko vähän ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa, mutta sitä hän ei halua myöntää edes vähille ystävilleen (s. 521):

[Toren ja Ingerin luona] kävin usein, lampsin sinne kaljapussi kädessäni, juodaanko nämä ja lähdetään ulos? niin usein että minun oli pakko rajoittaa käyntejäni, jotta he eivät alkaisi epäillä minua, ymmärtäisi ettei minulla oikeasti ollut ketään muuta jonka luona käydä.

Kirjan ajanjakso sisältää myös Karl Oven isän kuoleman ja hautajaiset, joista Knausgård kirjoitti pitkästi jo ensimmäisessä Taisteluni-kirjassa. Ensimmäisessä kirjassa se oli keskeisenä osana teosta, nyt se asettuu tavallaan uomaansa Karl Oven juuri käynnistyvän kirjailijauran kanssa. Sillä siitä tässä teoksessa on ennen kaikkea kyse. Karl Ove tietää haluavansa kirjailijaksi, mutta pitkään yrityksistä ei tunnu tulevan mitään. Läheiset ystävät Espen ja Tore saavat vuorotellen omat esikoisteoksensa julkaistuksi, mutta Karl Oven ura tuntuu olevan menossa kohti kriitikon ja tutkijan uraa. Lopulta tapahtuu käänne, kuin vahingossa kirja alkaakin muotoutua. Syntyy esikoisteos Ute av verden.

Edellisten osien myötä tämän kirjan käsittelemän ajanjakson tapahtumista oli jo jotain vihiä, ja siksi olikin mielenkiintoista lukea niistä nyt tarkemmin. Tonje on tätä ennen esiintynyt vain lyhyesti, mutta nyt nuoruuden avioliiton nousu ja tuho tulee kerrotuksi Knausgårdille ominaisella hämmästyttävän rehellisellä tavalla. Samaa rehellistä linjaa Knasu jatkaa kuvatessaan tuntemaansa inhoa vakavasti kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan, joita hän hoitaa yhden kesän ajan. Kuvaus kuulostaa vähintäänkin asiattomalta tiettyyn korrektiuteen ja suvaitsevaisuuteen tottuneessa lukijassa, mutta toisaalta se on brutaalin avoin kuvaus nuoren miehen tunteista laitosympäristössä, laitostuneiden potilaiden keskellä. Hurjaa luettavaa on myös, kun Knausgård kuvaa jo toistamiseen, kuinka hän päätyy viiltelemään kasvonsa lasinpalalla kesken illanvieton.

Rehellisyyden lisäksi Knausgårdin tekstissä vetoavat sen yllättävät huomiot ja yksityiskohdat, jotka huvittavat ja luovat koko kohtauksen. Näin Karl Ove tarkkailee baaria (s. 35):

Yksi tarjoilijoista seisoi oluthanan vieressä, toinen puolestaan oli työntämässä laseja täynnä olevaa tarjotinta sisään luukusta jonka tajusin pieneksi hissiksi. Mahtavaa, pieni hissi kuljetti tavaroita edestakaisin kerrosten välillä!

Ja näin hän nivoo yhteen kokemuksen mökkireissustaan Toren kanssa (s. 625):

Menimme mökille jatkamaan töitä, hevonen työnsi turpansa ikkunasta sisään kun istuimme siellä, annoimme sille sokeripaloja ja omenan, illalla istuimme ulkona, joimme olutta ja poltimme tupakkaa, ympärillämme metsässä virtaavan kosken kohina ja vuonon vastarannalla laskevan auringon valaisemat lumiset tunturinhuiput.

Jokohan kuudennen osan voi laittaa kirjastossa varaukseen?

Mad Max – Ukkosmyrsky

No niin, nyt on katsottu Mad Maxin kaikki osat. Järjestyksenä oli lopulta 2, 1, 4, 3. Luonnollisesti. Puuttuva palanen tuli sattumalta vastaan fillarilenkin varrella, kun pysähdyin pitämään banaanin mittaista taukoa vastaan tulleen kirjaston kohdalle. Sielläpä hyllyllä minua odottikin Maxin kolmas seikkailu (Mad Max Beyond Thunderdome, 1985).

Kolmososa käynnistyy, kun Braveheart-tukan kasvattanut Max tulee jo kakkososasta tutun lentäjä-Jedediahin ryöväämäksi. Max lähtee omaisuutensa perään ja saapuu Vaihtokaupunkiin. Kaupunkia johtaa Tina Turnerin näyttelemä Aunty Entity, mutta sen energiantuotannosta vastaa kummajainen nimeltään MasterBlaster, jossa yhdistyvät nerokas lyhytkasvuinen Master ja hänen ”vartalonsa”, vuoren kokoinen Blaster. Johtoasemasta kilpaileva Aunty Entity lupaa tarjota apuaan, jos Max kukistaa Blasterin Thunderdome-nimisessä otteluhäkissä, jonne kaksi astuu sisään ja josta vain yksi tulee ulos. Seuraa siis näyttävää mätkintää ja taistelua erilaisin asein yleisön seuratessa häkin seinustoilla. Kaikki ei kuitenkaan suju käsikirjoituksen mukaan ja Max päätyy jälleen yksin aavikolle.

Kuolemalta hänet pelastaa lapsista koostuva keidassiirtokunta. Mutta pannahinen! Muutama näistä muksuista päättää lähteä kohti Vaihtokaupunkia ja Maxin täytyy lähteä pelastamaan heitä. Apunaan hänellä on yksi joukon vanhimmista, Savannah. Vasta leffan loppupuolella nähdään viimein sarjaa leimaava tietakaa-ajo. Tällä kertaa sota- tai bensarekan asemesta pakoon pyritään eksoottisesti junalla. Kiinnitin leffassa huomiota myös sen naishahmoihin. Nelososasta kun jotkut ovat jopa pahoittaneet mielensä, kun se paljastuikin - iik! – feministileffaksi. Myös kolmosessa nähdään jo vahvoja naisia, Turnerin Aunty etunenässä, mutta myös lapsijoukon Savannah, joka pitää yllä perimätietoa maailmasta ennen katastrofia. Heistä ei onneksi kuitenkaan vielä voi vetää palkokasvia nenään, sillä Max pysyy vielä ehdottomana sankarina tässä osassa.

Bongasin muuten tämän mielenkiintoisen ja aika uskottavankin teorian siitä, ettei nelososan Max olekaan enää alkuperäinen moottoritiepoliisi Max Rockatansky vaan aikuiseksi kasvanut kakkososan villilapsi!

Say WHAT now???

The Longest Ride

Nicholas Sparks: The Longest Ride

Kuuntelussa oli tällä kertaa Nicholas Sparksin romaani The Longest Ride (2013), josta on leffaversiokin juuri tuloillaan.

Romaani jakautuu kahteen eri kertomukseen. Ensimmäisessä vanha mies nimeltään Ira Levinson on ajanut autonsa lumiseen tienpenkkaan ja odottaa pelastetuksi tulemistaan. Hänen edesmennyt vaimonsa Ruth ilmestyy Iran kuvitelmissa autoon pitämään Iran hengissä ja muistelemaan pariskunnan yhteistä taivalta. Alku ei ole helppo, kun tiellä on kilpakosijoita ja toinen maailmansota, joka jättää pysyvän jälkensä Iraan. Häämatkallaan pari innostuu taiteen keräämisestä ja vuosien mittaan heidän kotinsa täyttyy vuosi vuodelta arvoaan kasvattavista de Kooningin, Warholin, Pollockin ynnä muiden tauluista. Iran jaksot kirjassa lukee mukavan elämää nähneellä äänellä Ron McLarty.

Toisessa tarinalinjassa taidehistoriaa opiskeleva kaupunkilaistyttö Sophia kohtaa aidon cowboyn, Luken, härkärodeotapahtumassa. Epätodennökäisellä parilla synkkaa, mutta tulevaisuus on iso läjä kysymysmerkkejä. Mitä Sophia tekee valmistumisensa jälkeen? Miten käy rahavaikeuksissa olevien Luken ja tämän äidin maatilalle? Miten härkäonnettomuudesta täpärästi selvinneen Luken terveydentilan käy? Missä pari voisi edes asua? Näitäpä sitten pähkäillään valitettavasti Iran kiinnostavaa tarinaa enemmän. Tämän osion lukija, January LaVoy hoitaa Sophian näkökulmasta kerrotut osuudet hyvin, mutta jostain syystä hän panee Luken puhumaan äänellä, joka voisi kuulua jonkin sketsisarjan itserakkaalle ääliölle.

Kuten arvata saattaa, ja näköjään takakannestakin voi lukea, tarinalinjat yhtyvät loppupuolella teosta ja luonnollisesti kaikki kääntyy parhain päin mitä uskomattomimmalla tavalla. Vähän turhan imelää ja klisheistä omaan makuuni, mutta pisteet silti Iran ja Ruthin tarinasta, jossa on mukana historian havinaa ja kirpeää rosoisuutta.

Loppuun jotain ihan muuta. Etsi kuvasta kissa.