Liekö infantiilia degeneroitumista, mutta jostain syystä olen entistä useammin löytänyt itseni toljottamasta Marvel-elokuvia. Yksistään tämän vuoden aikana olen enemmän tai vähemmän keskittyen katsonut ainakin Captain Marvelin (2019), Guardians of the Galaxyn jatko-osineen, Oscar-ehdokasleffa Black Pantherin (2018), Spider-Man: The Homecomingin (2017) sekä - auta armias - Z:n bluray:nä ostaman Ant-Man and the Waspin (2018) jatkona ensimmäiselle Ant-Manille (2015). Tässä kuussa lienee vielä edessä Avengers: End Game (2019).
Leffoissa on aina oma tarinansa, mutta ne linkittyvät osaksi Marvel-maailman kokonaisuutta enemmän tai vähemmän näkyvästi. Galaksin Vartijat seikkailevat pitkälti omissa oloissaan avaruudessa, joskin tuttuja avaruuskansoja ja paikkoja kuvissa ja juonissa vilahteleekin. Pääosassa leffoissa on Tähtilordin eli puoliksi ihmisen ja puoliksi avaruusolion pojan Peter Quillin (Chris Pratt) vetämä joukkio, johon kuuluvat myös puhuva pesukarhu Rocket, lihaskimppu Drax, Groot-niminen puun ja ihmisen hybridi sekä vihreä salamurhaaja Gamora (Zoe Saldana). Ensimmäisessä leffassa Galaksin Vartijat muodostuu, kun sen jäsenet vuoron perään yrittävät ensin murhata toisiaan, saada toisistaan palkkion tai muuten vain käyttää toisiaan pelinappuloinaan selvitäkseen itse kauemmin hengissä. Juoni kietoutuu kuitenkin jälleen yhden ikuisuuskiven ympärille, ja kyseiset ikuisuuskivet ovat Marvelin maailmaa yhdistävä teema, jota on rakenneltu pitkään ja huolella. Kakkos-Galaxy on juoneltaan ehkä vielä ykköstä irtonaisempi, ja siinä Quill selvittelee isä-suhdettaan Kurt Russellin esittämään celestiaaliin. Guardians of the Galaxyt erottuvat muista Marveleista melko ronskilla huumorillaan ja toisinaan hieman kyseenalaisilla keinoillaan. Ja tietysti taustalla raikaavalla kasari-soundtrackilla, jota Quill kuuntelee kaseteilta Walkmanillaan.
Black Panther lähtee liikkeelle jo Captain America: Civil War (2016) -elokuvasta, jossa nimihenkilö (Chadwick Boseman) esittäytyy vannoessaan kostoa isänsä kuoltua terrori-iskussa. Black Pantherissa tutustutaan tarkemmin salaperäiseen Wakandan valtioon ja sinne pudonneesta meteoriitista saatuun vibraniumiin, metalliin, jonka avulla Wakandasta on tullut huipputeknologian kärkimaa. Musta Pantteri, siviilinimeltään T'Challa, palaa isänsä kuoleman jälkeen kotimaahansa noustakseen isänsä jäljissä maansa valtaistuimelle. Juoni kietoutuu Wakandan suljetun maailman ja salatun teknologian ympärille: pitäisikö maailman saada tiedää Wakandan ihmeestä vai ei? Leffan maisemat ovat huikean kauniit, ja annan täydet pisteet afrikkalaisille supersankareille, mutta juonellisesti leffa oli ehkä aavistuksen pitkäpiimäinen ja turhan totinenkin makuuni.
To be continued...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti