keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Manhattan Beach

Jennifer Egan: Manhattan Beach
Olen lukenut Jennifer Eganin kaksi aiempaa romaania, Sydäntornin (The Keep, 2006, suom. 2013) ja Aika suuren hämäyksen (A Visit from the Goon Squad, 2010, suom. 2012). Sydäntorni ei jättänyt suurta muistijälkeä, mutta koko romaanin muodolla leikittelevä Aika suuri hämäys iski kovaa. Mielenkiinnolla otin kuunteluun Eganin tuoreimman teoksen, Manhattan Beachin (2017), joka on myös suomennettu viime vuonna.

Manhattan Beach on muodoltaan hyvin perinteinen, joten uutta kikkailuteosta ei ole luvassa. Teoksen päähenkilö on Anna Kerrigan, joka asuu äitinsä ja vaikeasti kehitysvammaisen sisarensa kanssa New Yorkissa ja osallistuu sotaponnisteluihin työskentelemällä laivastolle. Annan isä on kadonnut jälkiä jättämättä ennen toisen maailmansodan alkua. Lapsuudestaan Anna muistaa yhteiset retket isänsä kanssa ammattiliiton asialla. Yksi retkistä suuntautui rikkaan liikemiehen, Dexter Stylesin kotiin. Aikuistuttuaan Anna kohtaa uudelleen Stylesin tämän yökerhossa ja uusi yhteys syntyy heidän välilleen. Mutta liittyykö Styles jotenkin isän katoamiseen? Annan ja Stylesin uuden tuttavuuden lisäksi seurataan Annan pyrkimystä päästä ensimmäiseksi naissukeltajaksi laivastoon.

Sukeltamiskoulutus ja harjoitussukellukset olivat mielestäni kirjan kiehtovinta antia, mutta olisin toivonut sitä jopa lisää kirjaan. Oikeastaan tuntui, että kirjassa oli paljon erilaisia aineksia: Annan ura ja perhetilanne, yksin jääminen kaupunkiin sisaren kuoltua ja äidin muutettua maaseudulle, isän bisnekset ja katoaminen, Stylesin perhe ja hämärät bisnekset. Ehkä joitain aiheista olisi voinut rajata suppeammaksi tai kokonaan pois, ja keskittyä syvemmin tiettyihin aiheisiin. Nyt kirjasta jäi hiukan sinne tänne säntäilevä tunne. Osittain tämän aiheutti myös se, että kirjassa on annettu ääni Annan lisäksi myös isä Eddielle ja Dexter Stylesille.

Aivan eivät siis odotukset täyttyneet Manhattan Beachin osalta, vaikka kiinnostava teos olikin aiheiltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti