Cecelia Ahern: One Hundred Names |
Cecelia Ahern nousi chic litin isoksi nimeksi heti esikoisteoksellaan P.S. I Love You, josta hämärästi muistan nähneeni leffaversion. Imelää, mutta irkkuaksentilla. Ihan yhtä imelä ei ole tämä tuorein teos, One Hundred Names, vaikka siinäkin esikoisteoksen tavoin keskeisessä roolissa on kuollut ihminen ja hänen viimeinen toiveensa. Plussaa tulee äänikirjan irlantilaislukijasta (Amy Creighton) - vähän höpsömpääkin kamaa kuuntelee mielellään. Tosin silti vihlaisee korvissa, kun ensimmäiset vihjaukset siitä, kuinka pomo alkaakin näyttää oikeastaan aika komealta, pääsevät lukijan suusta.
Päähenkilö on Kitty, toimittaja, jonka journalistinen maine on romutettu hänen syytettyään tv-ohjelmassa viatonta miestä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän saa kuitenkin säälipalana vielä kirjoittaa jutun lehteen, jonka juuri edesmennyt päätoimittaja Constance on ollut Kittyn hyvä ystävä. Kittyn ja ystävän viimeisen keskustelun innoittamana Kitty päättää toteuttaa Constancen vielä toteuttamattoman juttuidean. Ongelma on vain, että tutustuessaan Constancen jättämään materiaaliin juttuideasta, paljastuu, että kyseessä on vain sadan nimen mittainen lista. Kitty etsii käsiinsä joukon listan nimistä ja yrittää löytää nimiä yhdistävän tekijän.
Kittyn löytämät ihmiset ja näiden tarinat ovat mielenkiintoisia ja lopun yhteinen bussimatka alkaa nousta jo aikamoisiin sfääreihin. Onneksi Ahern painaa kuitenkin jarrua lopuksi ja kirjoittaa Kittyn toteamaan, että vaikka ihmiset nyt vannovat pitävänsä yhteyttä toisiinsa, joukkoa tuskin saadaan enää ikinä kasaan. Myös Kittyn oma kohtalo jää jopa yllättävän levälleen lopuksi. Hyvä niin.
K:n levällään olo ei ole yllätys enää kenellekään. |