Three Billboards
outside Ebbing, Missouri
Kävimme Z:n kanssa
katsomassa Three Billboards outside Ebbing, Missourin (2017) Oscar-gaalaa edeltävänä iltana, mutta
palkintojenjako ei tuonut sinänsä yllätyksiä leffan suhteen: Frances McDormand
pääosassa ja Sam Rockwell sivuosassa voittivat odotusten mukaisesti heille
pedatut pystit. Molemmat palkittiin rooleistaan jo Golden Globeilla ja BAFTA-naamareilla.
Odotukset olivat tietenkin ehdokkuuksien ja aiempien voittojen takia korkealla,
samoin sen tähden, että pidin aikoinaan paljon ohjaaja Martin McDonaghin
suorastaan anarkistisen väkivaltaisen riehakkaasta Kukkoilijoista (In Bruges,
2008). Ja kuten korkeiden odotusten kanssa yleensä käy, osittain Three
Billboards osoittautui pettymykseksi. Arvostin McDormandin roolisuoritusta
kick-ass-leidinä, mutta jotenkin aiheeseen (raiskatun ja tapetun tyttären murhaajan
selvittäminen) nähden leffassa oli niin kummallisia ja äkkivääriä aineksia,
että kokonaisuus tuntui olevan lähinnä sekalainen läjä äkkiväärää väkivaltaa ja
typeriä kääpiövitsejä. Pieni herkistyminen (sen yhden kauriskohtauksen lisäksi)
olisi ollut ehkä paikallaan tasapainottamaan leffaa.
Ready Player One
Lähdin katsomaan
tätä leffaa oikeastaan ilman minkäänlaista taustatietoa sen juonesta. Se
olikin vaihteeksi ihan virkistävää. Ready Player One (2018) on itsensä Steven
Spielbergin ohjaama dystopiakuvaus, jossa vuoden 2045 tosielämän surkeudessa elävät
ihmiset pakenevat tietokonepeli OASIS:in virtuaalimaailmaan. Pelin kehittäjä James
Halliday (Spielbergin uusi luottonaama Mark Rylance) on piilottanut pelin
maailmaan avaimia ja vihjeitä, joiden avulla voi saada haltuunsa koko pelin
omistajuuden. Ensimmäisen avaimen saa haltuunsa peruspelaaja Wade,
nimimerkiltään Parzival. Peräänsä hän saa paitsi pelin maailmassa myös
tosielämässä IOI-firman, joka haluaa OASIS:in oikeudet kaupallisia tarkoituksiaan
varten. Apuna Wadena on hänen virtuaaliystävänsä Aech ja kilpakumppanit
Art3mis, Sho ja Dato. Leffa tapahtuu suurimmalta osin tietokonepelin
maailmassa, jossa fysiikan rajat on tuntematon käsite.
Mielenkiintoista
on, että 2040-luvun Wade tovereineen tuntuu fanittavan samaa pop-kulttuuria,
jota pelin kehittäjä Halliday on itse fanittanut nuorena 1980-luvulla. Soundtrackilla
soi mm. Van Halen ja Blondie, leffoista fanitetaan mm. Kubrickin Hohtoa (1980),
ja Paluuta tulevaisuuteen (1985). Viittauksia vilisee repliikeissä, kuvissa ja äänimaailmassa
niin paljon kuin vain jaksaa bongailla. Ne ovat hauskoja näin 80-luvulla
syntyneelle, mutta saavat hieman skeptisesti pohtimaan, niinköhän tulevat
sukupolvet jaksaisivat noin rajatusti olla kiinnostuneita menneen vuosisadan
kulttuuri-ilmiöistä. Vaan eipä siinä, turha tässä on käydä fiktion logiikkaa epäilemään,
nautittava kertapläjäyshän leffa oli aavistuksen liian pitkästä kestostaan
huolimatta.
Avengers: Infinity War
Hah, enpä uskonut
ihan heti löytäväni itseäni Avengers-leffan katsomosta. Vanhenevat leffaliput
saavat joskus ihmeitä aikaan! Vaan eipä siinä mitään, sopiva herkistyminen
supersankaritaajuudelle onnistui erinomaisesti ja viihdyin yllättäen tämän
megamätön ääressä mainiosti. Infinity War (2018) yhdistää käytännössä kaikki Marvel-sankarit,
joita omissa erillisissä Marvel-leffoissa on jo nähty. Muutamia näistä
erillisistä leffoista olen nähnyt (mm. pari Ironmania, pari Hulkia ja Doctor
Strangen (Benedict C!) ja tietysti X-Menit, jotka liippavat samaa universumia),
joten ihan kujalla en ollut. Tarina ei onneksi vaatinut liikaa taustatietoja,
joskin niistä on varmasti saanut monessa kohtaa lisäiloa pieninä viittauksina
aiempiin vaiheisiin.
Pointtina on
kuitenkin kaikkien sankarien voimien yhdistäminen superpahis Thanosta (Josh
Brolin) vastaan. Thanos pyrkii tuhoamaan puolet maailmankaikkeuden väestöstä,
jotta luonnon resurssit riittäisivät jäljellejääneille. Ihan validi pyrkimys,
mutta sangen julmin keinoin. Tuhoamiseen Thanos tarvitsee kuusi ikuisuuskiveä,
joita on ripoteltu ympäri universumia, painottuen toki Maahan, jossa Tohtori
Strangella (Cumberbatch) ja Visionilla (Paul Bettany) on omat kivensä. Yllättävän
hyvin leffa pitää hirmuisen läjän supersankareita mukana juonessa ja sen eri
linjoissa. Perus-Avengers-jengin ja Ikuisuuskivien omistajien lisäksi mukana
nähdään mm. tuore tulokas Spiderman (supersuloinen Tom Holland, joka sopisi pop-kulttuuriviittauksineen
sellaisenaan Ready Player Onen maailmaan), Black Panther (Chadwick Boseman),
Guardians of the Galaxy -jengi sekä jonkin sortin jättiläiskääpiö Eitri (Peter
Dinklage). Itse tarinahan jää leffassa aivan kesken, mutta katkaisukohta on rajattu
hyvin ja katsojat jäävät taatusti odottamaan ensi vuonna seuraavaa jatko-osaa. Sitä
ennen allekirjoittanut voikin sitten täytellä aukkoja Marvel-sivistyksestään
näkemättä jääneillä osilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti