Rakkaudenhirviö

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Antti Holman äskettäin säveltämän rakkauslaulun myötä saatoin hieman selailla herran FB-sivua, jossa hän mainosti Saara Turusen esikoisromaania Rakkaudenhirviö (2015). Kun se seuraavana päivänä vielä sattui olemaan kirjaston Bestseller-hyllyssä ja takakansitekstikin vaikutti hyvältä, lähti kirja mukaani.

Rakkaudenhirviö on nuoren naisen kasvukertomus, joka ensimmäisen luvun jälkeen etenee kronologisesti 1980-luvun sysi-Suomesta nykyhetkeen. Tarinassa vaikuttaisi olevan paljon palasia kirjailijan omasta elämästä, ainakin teatterialan opinnot, ja sen enempää tutkimatta Turusen taustoja todennäköisesti myös Kallion lukio ja ystävät Laura ja Antti, jotka tuntuvat olevan tosielämän näyttelijät Laura Birn ja – kappas vaan – Antti Holma.

Rakkaudenhirviö kasvaa uskonnollisessa perheessä pienessä kylässä Itä-Suomessa. Äidin mielestä etenkään nainen ei saa olla millään tavoin erikoinen tai, auta armias, saattaa jäädä ilman miestä (s. 59):

Jos tavalliselta naiselta kysytään kylässä, haluaako hän mehua vai limpsaa, osaa tavallinen nainen vastata, että en minä mitään tarvitse. Tavallinen nainen ei tärvää aikaansa nenä kirjoissa kiinni. Miehet eivät nimittäin tykkää sellaisista naisista, jotka ovat lukeneet liikaa. Kirjojen lukeminen tekee naisesta erikoisen. Miehiä alkaa kyllästyttää ja niin miehet hyppäävät autoihinsa ja ajavat tiehensä.

Tyttö pakenee ahdasta kasvuympäristöään pääkaupungin taidelukioon, jonne lähettää hakemuksenaan kanaverkosta, sanomalehdistä, liisteristä ja koirankarvoista tekemänsä ihmisen kokoisen hirviön. Koulussa hän tutustuu Lauraan, joka on kaunis ja osaava ja kulturellista perheestä. Tyttö tuntee itsensä ujoksi, kömpelöksi ja maalaiseksi. Sitten on vielä Antti, jonka luo tyttö muuttaa asumaan. Heissä on jotain yhtäläistä melankoliaa, joka näyttäytyy vain eri tavoin. Tyttö tarkkailee maailmaa ulkopuolisen silmin, eikä siksi tunnu löytävän paikkaansa niin Suomesta kuin muistakaan maista, joissa hän kokeilee levittää siipiään.

Turunen maalaa suorastaan viiltävän tarkkoja, joskin kärjistettyjä kuvia tyttöä ympäröivästä maailmasta: peräkylän tunnelmasta, suomalaisuudesta, espanjalaisuudesta, teatterikoululaisista, päähenkilöstään ja tämän läheisistä. Turusen päähenkilö on vain muutaman vuoden itseäni vanhempi, joten monet elämänvaiheisiin yhdistyvät ajankuvat ovat tuttuja: prinsessa Dianan kuolema, Big Brother jne. Eivätkä päähenkilön tuntemukset muutenkaan täysin vierailta itselleni tunnu. Tekstistä löytyy yhtymäkohtia myös muihin äskettäin lukemiini teoksiin. Nykyajassa kun eletään, Holman Järjestäjä-romaanin päähenkilön Tarmon tavoin rakkaudenhirviö kuluttaa aikaansa katsomalla videoklippejä netissä. Jännästi Antti sanoo ”Voi että” samaan tapaan kuin Tarmo Järjestäjässä kuunnellessaan naisten salaisuuksia. Rakkaudenhirviö päätyy lisäksi Knausgårdin tavoin sairaalaan mielisairaiden osastolle töihin ennen kuin kirjoittaminen urana ja ammattina pääsee käynnistymään.

Pidin paljon kirjasta, vaikka se olikin suurelta osin jopa surumielinen. Toki mukana on paljon huumoriakin, mutta se tulee hieman viistosta ja äkkivääristä tilanteista. Turusen teksti on kuitenkin jopa pienessä provosoivassa kärjistämisessään todella koukuttavaa ja soljuvaa luettavaa. Lyhyistä otsikoiduista luvuista koostuvaa tekstiä tuli ahmittua aivan huomaamatta ”vielä yksi luku” -periaatteella. Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti mikään juonellinen teos, on Rakkaudenhirviön tarinassa ja elämänvaiheissa imua ja kiinnostavuutta, joka kantaa läpi kirjan. Todella hyvä ylläripoiminta siis, ja kiitokset Holmalle suosituksesta.

Lähikuvassa rakkaushirviö.