Pride

Pride (2014) olisi pyörinyt jo lokakuussa Aucklandissa, mutta tuolloin päädyttiin katsomaan Fury. Nyt tuli sopiva sauma tsekata tämä, ja kyllä kannatti. Britit osaavat nämä vakaviakin aiheita sisältävät komediat, jotka ovat hauskoja ja koskettavia olematta piinallisen siirappisia.

Matthew Warchusin ohjaama elokuva sijoittuu 1980-luvun Lontoon homopiireihin. Toisin kuin monissa muissa viime vuosina ilmestyneissä 80-luvun homokuvauksissa (mm. John Irvingin Minä olen monta (In One Person, 2012, suom. 2013), HBO:n tv-elokuva The Normal Heart (2014) ja Jonas Gardellin trilogia Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Torka aldrig tårar utan handskar, 2012-2013, suom. 2013-2014) ja siitä tehty tv-sarja (2012), Pridessa pääosaan ei nouse tuhoaan niittävä AIDS vaan vähemmistön ihmisoikeudet ja solidaarisuus eri vähemmistöjen välillä yhteiseksi hyväksi.

Jälleen kerran tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo homo- ja lesboryhmästä, joka päättää vuonna 1984 alkaa kerätä avustuksia lakkoileville kaivostyöläisille, joita media ja poliisit kohtelevat kutakuinkin samalla lailla kuin seksuaalivähemmistöjä. Luonnollisesti leffa repii huumoria jöröjen pohjoisten kaivosmiesten ja räiskyvien avustajiensa kohtaamisesta - ja hyvin repiikin. Huikeita kohtauksia ovat muun muassa kaivosmiesten edustajan (Paddy Considine) puhe homobaarin lavalla ja pehmennetyllä ja vaalennetulla takatukkakuontalolla varustetun Dominic Westin (The Wiren McNulty!) tanssitaidonnäyte kaivosmiesten liittotalolla.

Sinänsä ei ole edes väliä, miten paikkansapitäviä nämä leffan yksityiskohdat ovat. Hienointa oikeastaan on, että tosielämässä näm sorretut ryhmät todella auttoivat toisiaan, ensin homot ja lesbot tukemalla lakkoilijoita, seuraavana vuonna jo töihin palanneet kaivosmiehet marssimalla Pride-kulkueen kärjessä. Lisäksi kaivosmiesten liiton tuella seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon ajaminen nostettiin osaksi työväenpuolueen virallista ohjelmaa.

Yhtään ei toki haitannut, että elokuva oli myös puolillaan brittinäyttelijöiden kermaa. Mukana olivat mm. konkarit Imelda Staunton ja Bill Nighy sekä Uudessa Sherlockissa lähtemättömän vaikutuksen Moriartyna tehnyt Andrew Scott.

K tulkitsee ylpeyttä.