Down Under

Bill Bryson: Down Under

 Luin juuri loppuun Bill Brysonin nyt jo viidetoista vuoden takaisen matkakertomuksen Australiasta. Bryson kiertää mantereen melko perusteellisesti usean retken aikana ja raportoi paitsi kokemuksistaan, myös uskomattomista historiallisista ja luonnontieteellisistä ihmeellisyyksistä, jotka tuntuvat leimaavan maata. Bryson tuo myös näkyvästi esiin oman persoonansa osana kerrontaa ja murtaa jään (ja lukijan pokan) viimeistään kuvatessaan nukahtamistaan Sydneyn nähtävyyskierroksella (s. 27):

Suomikin pääsee esiin kirjassa, kun Bryson mainitsee Eero Saarisen miehenä, joka valitsi Jørn Utzonin Sydneyn oopperatalon suunnittelijaksi (Utzonin jo kertaalleen hylätty suunnitelma valittiin), ja Eliel Saarisen, joka sijoittui toiseksi pääkaupunki Canberran hallintorakennusten suunnittelukilpailussa.

Byron on ihmeellisen fiksautunut kaikkiin vaarallisiin eläimiin, joita maa on pullollaan. Huomiota toki saavat myös hieman leppoisammat elukat, kuten Victorian osavaltion eräässä nurkassa elävät jättiläismadot, jotka voivat kasvaa jopa 3,5 metrin pituisiksi, tai monotremet eli ns. yksiaukkoiset eläimet, kuten vesinokkaeläin, joilla sama ruumiinaukko palvelee niin lisääntymis- kuin ulostustarpeita. Kuinka jännittävää!

Kirjailija vierailee tuttujen suurkaupunkien (paitsi Brisbanen) lisäksi Australian äärimmäisissä nurkissa, kuten koilliskulmassa sijaitsevassa Daintreen metsässä, joka on ekologialtaan kuin miljoonien vuosien takaa. Bryson näkee myös näiden äärimmäisyyksien muuttumisen helposti saavutettaviksi, kuten Alise Springisin tapauksessa: "It's crazy really. A community that was once famous for being remote now attracts thousands of visitors who come to see how remote it no longer is" (s. 349).

Silti maa kätkee sisäänsä yhä valtavia koskemattomia alueita. Myös saaren historiassa riittää tutkittavaa. Bryson nostaa esille kysymyksen alkuperäiskansan, Aboriginaalien, saapumisesta saarelle ilmeisesti kymmeniä tuhansia vuosia sitten - aikana, jolloin laivanrakennustaidon kehittymisen on kuviteltu olevan vasta vuosituhansien päässä. Aboriginaalien kohtelu aiempina vuosikymmeninä ja heidän nykypäivänäkin suuri syrjäytymisriskinsä tulee teoksessa esiin yhtenä muuten hyvin avoimen, vapaamielisen ja turvallisen yhteiskunnan kääntöpuolena.

Pitkälti sivuutettujen alkuperäisasukkaiden lisäksi Bryson nostaa esiin jopa maan omien historiankirjojen unohtamia hahmoja, kuten tutkimusmatkailija Ernest Gilesin, jonka kollegoiden mukaan nimettiin aavikoita ja moottoriteitä, ja joka löysi Ulurun pari päivää liian myöhään. Monipuolisen Australia-trivian lisäksi Bryson tarjoaa vielä listan hullunkurisimmista paikannimistä. Omat suosikkini näistä ovat Burrumbuttock, Mullumbimby sekä tietysti Tittybong.

Kirja on kaiken kaikkiaan mahtava tietopaketti, joka saa lukijan toisinaan hytkymään naurusta julkisilla paikoilla. Seuraavaksi vuorossa on vielä näiden kevyttä selailua...

...mutta sitten on irrotettava katse kirjoista ja tarkasteltava maailmaa muutaman viikon ajan pää alaspäin.

K osaakin sen tempun jo.