Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän & Samoilla silmillä

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton
ja painava sydän

Kuuntelin Riikka Pulkkisen tuoreimman romaanin, chick lit -nimihirviön Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014). Orientoitumista kirjan hattaraiseen maailmaan oli aluksi vaikeaa, sillä lukijana ja minäkertojan äänenä toimi Leena Pöysti, jota olen viimeksi kuunnellut Hare Krishnoista kertovan romaanin Mangopuun alla minäkertojan äänenä.

Teos kertoo nimensä mukaisesti 28-vuotiaan koulupsykologi Iiriksen sydämestä lemmenasioihin liittyen. Iiriksen seitsenvuotinen parisuhde on ohi, ja terapiana toimii suklaa, shoppailu ja minäkeskeinen vuodatus, jonka alle jäävät läheisten elämänmuutokset - siskon raskaus ja parhaan kaverin lapsihaaveet.

Koin kovin hankalaksi löytää Iiriksestä tarttumapintaa, ja paikoitellen hahmo tuntui jopa hieman vastenmieliseltä. Loppuun mahdutettu uuden poikaystävän löytyminen tuntui myös hieman päälleliimatulle. Enemmän, tai edes jotain fiksumpaa olisi lisäksi voinut saada irti naapurin leskirouvasta, jonka elämänviisaudet pohjautuvat Kauniisiin ja rohkeisiin. Alkoi oikein kiukuttaa. Ei kai kukaan vähääkään tolkuissaan oleva ihminen pohjaa yhtään mitään amerikkalaiseen saippuasarjaan? Onneksi tämä oli vain neljän levyn mittainen ja kuunnellessa valmistui parit illalliset ja pellillinen raparperimuffinsseja.

Peter Franzén: Samoilla silmillä

Peter Franzénin teos jatkaa Tumman veden päällä -kirjassa (2010) alkanutta Peten tarinaa. Franzén itse toimii jälleen lukijana tässäkin äänikirjaversiossa.

Tällä kertaa teos irtautuu Peten näkökulmasta kattamaan tapahtumia myös äidin ja entisen isäpuolen vinkkeleistä. Petestä on tullut jo yläkouluikäinen, ja arki pyörii Pohjois-Suomen pikkukaupungissa isovanhempien avulla  äidin muutettua Ouluun opiskelemaan. Nyrkkeilyharrastus, tytöt ja alkoholi aiheuttavat kahnauksia Peten ja äidin välillä. Samalla isäpuoli kaipaa lapsiaan ja taistelee viinapiruja vastaan. Äiti tuntee syyllisyyttä lapsien jättämisestä kotiin, mutta nauttii myös mahdollisuudestaan opiskella ja uskaltautuu vielä huonojen kokemustenkin jälkeen kokeilemaan ihastumista.

Samoilla silmillä on sävyltään edeltäjäänsä iloisempi, mutta sisältää myös omat viiltävät hetkensä. Irrottautuminen Peten lapsekkaasta näkökulmasta, jossa todelliset ilot ja surut jäivät lukijan tulkittaviksi, on kuitenkin tehnyt jatko-osasta mielestäni laimeamman kokemuksen kuin väkevä aloitusosa.