Heti alkuun sanon, etten ole lukenut George R. R. Martinin kirjoja. En ole löytänyt itsestäni fantasian lukijaa. Taru sormusten herrasta jäi kymmenen vuotta sitten Kahden tornin puoliväliin. Potterit olen sentään lukenut läpi.
Game of Thronesin seuraaminen alkoi vuosi sitten puolivahingossa, kun ajateltiin katsoa vain ensimmäinen jakso nähdäksemme, mistä hehkutuksessa on kyse. Moniulotteisista henkilöhahmoista, juonitteluista, valtapelistä, verisestä väkivallasta ja paljaasta pinnasta - näemmä. Nämä seikat riittivät viemään mukanaan.
Neloskaudella nähtiin pitkälti tuttuja hahmoja - Lannisterin klaani, Starkin elossa olevat lapset, Daenerys Targaryen lohikäärmeineen ym. Uutena hahmona kuningas Joffreyn häihin saapui Dornen prinssi Oberyn, jonka kohtalo sieppasi etenkin Z:aa. Vaikka eipä sillä, etteikö sarjaa seuranneena olisi tottunut myös päähenkilöiden koruttomaan "poistamiseen" sarjasta vähän väliä. Tälläkin kaudella nähtiin jälleen pari tällaista tapausta. Lisäksi kauden teemaksi nousi jollain tapaa omien lupauksien tai arvojen pettäminen. Arya Stark jättää lupauksensa toteuttamatta, Daenerys joutuu vangitsemaan läheisiään, kun hän maailmalle näyttäytyy vapauttajana. Tyrion Lannister taas antaa periksi omille arvoilleen ja käyttäytyy kuin todellinen sukunsa edustaja.
Kausi oli mielestäni toistaiseksi paras. Vaikka sarjan lukuisat päähenkilöt olivat yhä levittyneet ympäri maailmaa, tuntui heidän tarinansa nyt paremmin leikkaavan toisiaan toisin kuin edellisillä kausilla, joilla eri ryhmien hajautuminen tuntui paikoitellen kovin irralliselta. Huonona puolena on pidettävä sitä, että Dexterin tapaan suosikkihahmoni koki loppunsa tällä kaudella. Onneksi sarjassa ei pelätä tuoda uusia hahmoja mukaan kesken kaiken, joten toivoa on, että uusi suosikki vielä löytyy. Sillä välin tyydyn fanittamaan Tyrionia kaikkien muiden mukana.
Loppuun vielä tämän hetken suosikki-interwebz-meemini. Batman-fanina arvostan. Kuten useimmiten, meemi valjennee lähinnä leffasta ja sarjasta perillä oleville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti