Hertta & Pintti

Heidi Köngäs; Hertta

Kuulokkeisiin on päätynyt kotimaista kirjallisuutta viime aikoina. Melko sattumalta otin kuunteluun Heidi Köngäksen Hertta-romaanin vuodelta 2015. Teos kertoo faktaa ja fiktiota sekoittaen Hertta Kuusisen tarinan painottuen vuosiin 1939 - 1948. Hertta vapautuu vuosien vankeudesta vähän ennen talvisodan alkua, ja on palava kommunismin aatteessaan. Kommunistien piireissä Hertta, Terijoen hallituksen johtajan Otto Wille Kuusisen tytär, tapaa maanviljelijä-toimittaja Yrjö Leinon, johon rakastuu palavasti.

Ilmeisesti kirjan spekulatiivisimmassa näkökulmassa seurataan Yrjö Leinoa ja tämän salaisia, velkaantumiseen kytkeytyviä syitä pysyä Hertan lähellä. En tiedä, miten paljon Köngäs on Leinon hahmoon kerännyt tosielämän piirteitä, mutta aikamoinen douche ukkeli on hygienianeurooseineen ja täysin omaan mukavuuteen keriytyvine valintoineen. Vannoutunut absolutisti jää Köngäksen kuvauksessa omien salaisuuksiensa taakan alle ja muuttuu ministerin salkun saatuaan rappioalkoholistiksi.

Ei Hertankaan kuva missään nimessä ole kaunisteltu. Kommunismikuplassaan hän ei näe mitä tapahtuu hänen omalle Venäjän puolelle jääneelle perheelleen, mukaan lukien hänen rakkaimmalleen, omalla Juri-pojalle. Hertassa on samanlaista poteroitumista ja sokeutumista omalle näkemykselleen kuin mitä tuntuu olevan liikkeellä nykyaikanakin.

Jännittävä, kuohuttavakin ja ajatuksia herättävä katsaus Suomen historiaan ja ns. vaaran vuosiin. Taidanpa ottaa kuunteluun lisääkin Köngästä.

***

Tommi Kinnunen: Pintti

Hertan jälkeen pääsin kuuntelemaan Tommi Kinnusen tuoreinta, kolmatta romaania, Pinttiä (2018). (Yksisanaisia kirjannimiä - mahtavaa!) Pintin tapahtumat käynnistyvät ajallisesti oikeastaan suoraan siitä, mihin Hertassa jäätiin, vuoteen 1949, jolloin sotien jälkimainingit tuntuvat yhä. Romaani on lasitehtaan ympärille kasvaneessa kylässä tapahtuva kolmen päivän romaani, jonka jokaisena päivänä seurataan yhtä Tyynelän sisarusparven jäsentä.

Tarinan aloittaa Jussi, sisarusparven vanhin, joka on ”hidas”, kuten häntä ehkä lempeimmin kuvataan. Jussi auttelee lasitehtaalla, mutta joutuu päivittäin toisten pilojen kohteeksi ja kokee liialliset hajut, värit ja äänet hankalina. Perheeseen kuuluvat äidin kuoltua ja isän muutettua Amerikkaan siskot Helmi ja Raili, Helmin ranskalaispuoliso Reko ja heidän pieni tyttärensä Saara. Jussi sairastaa ”kaatumatautia” ja kohtauksen tullessa hän näkee hiirten kaivautuvan lasimurskeen läpi maan pintaan samalla repien itsensä verisiksi.

Seuraavan vuoden talvena seurataan Helmiä kohtalokkaana päivänä, joka vaikuttaa suuresti kylään ja sen ihmisiin. Helmi ei haaveile suurista, mutta toivoisi silti elämäänsä jotain kaunista. Kiinnostavimmaksi hahmoista nousee kolmantena päivänä ääneen pääsevä Raili, joka on sodan aikaan asunut hetken aikaa Helsingissä ja palannut sieltä huonon maineen kanssa. Hän haluaa tehdä eikä jossitella, mutta pitää sisällään paljon asioita, joista ei ole voinut puhua tai muut eivät ole halunneet kuunnella. Jussia ja Saaraa hän rakastaa, jopa siinä määrin, että pitää kuollutta isää hengissä kirjeissä Jussia varten.

Kinnusen tyylin tunnistaa jo. Edelleen hän on (mies)kirjailijana taitava kuvaamaan monenlaisia (nais)hahmoja ja nostamaan heitä pääosaan. Kertomus ajoittuu vuosiin, jolloin naiset joutuivat palaamaan vanhaan rooliinsa, kun miehet ovat enemmän tai vähemmän traumatisoituneina palanneet takaisin tehtaalle ja hommiin, joita naiset olivat päässeet tekemään sodan aikana. Naisten on salattava sodan vuosina kertynyt taito, riemu ja ylpeys opituista taidoista.

En voi olla pitämättä tästäkään Kinnusen teoksesta: kuten Neljäntienristeyksessä (2014) ja Lopotissa (2016) hahmot kantavat ja vievät mukanaan toiseen aikaan ja paikkaan.