Vieraskynässä Z: Idiocracy

Toisille koittaa kesälomakin, itsehän en näihin onnekkaisiin lukeudu. Työpäivien jälkeen selviää hädintuskin hereillä puolitoista jaksoa kesäsuosikkia, Last Week Tonight with John Oliveria, mutta kaikki lukemisyritykset lopahtavat silmäluomien umpeutumisen kanssa jo toisen sivun puolivälissä. Reipas Z jaksoi ensimmäisenä lomapäivänään katsoa ihan kokonaisen leffan:

Kesäloman alkamisen kunniaksi katsoin Googlen suoratoistopalvelusta pienimuotoiseksi kultti-ilmiöksi muodostuneen elokuvan Idiocracy (suom. Idioluutio, 2006). Elokuva on muun muassa Beavis ja Butt-Head -sarjasta tunnetuksi tulleen Mike Judgen ohjaama, ja kyseisen piirretyn tuntu välittyy elokuvastakin. Judgen muista sarjoista mainittakoon myös mainio Silicon Valley, josta E aikaisemmin kirjoitti sarjakatsauksessaan.

Elokuva alkaa alustuksella, jossa kuvaillaan, kuinka luonnollisten vihollisten puuttuessa ihmisen evoluutio ei enää suosi vahvimpia ja viisaimpia, vaan niitä, jotka lisääntyvät nopeimmin. Nopeimmin taas lisääntyy kouluttamaton valkoinen alaluokka, kun taas koulutetut ihmiset harkitsevat ja lykkäävät lapsen hankintaa kunnes on liian myöhäistä (case-esimerkissä aviomiestä esittää Mad Menin Jimmy Barrett, näyttelijä Patrick Fischler). Satojen vuosien aikana tämä kehitys taannuttaa ihmisen edellä mainitun Beavis & Butt-Head -sarjan "öhö öhö, perse!" -tasolle.

Elokuva alkaa vuodesta 2005, kun armeijan salaisessa projektissa kokeillaan ihmisen syväjäädyttämistä vuodeksi. Koekaniineiksi valitaan asevoimien keskimääräisin ihminen, kirjastonhoitaja Joe Bauers, sekä prostituoitu nimeltä Rita. Syväjäädytyksen aikana asiat menevät mönkään, ja Joe ja Rita heräävät lopulta vasta vuonna 2505.

Tulevaisuus ei ole kiiltävää scifiä lentävine autoineen, vaan dystopia, jossa jätevuorten välissä elävien ihmisten sanavarasto kattaa hädin tuskin muutaman sata sanaa, ja jossa aikaa vietetään horisonttiin asti jatkuvissa ostoskeskuksissa - silloin, kun televisiosta ei katsota Jackass-henkistä ohjelmaa Ow, My Balls! jossa päätähden genitaalit joutuvat koville. Isot firmat hallitsevat maailmaa (eli Yhdysvaltoja; muiden maanosien tilanteesta emme saa tietää mitään) jopa siihen pisteeseen asti, että peltoja kastellaan urheilujuomalla ja presidentin (entinen show-painija ja pornotähti) koko nimi on Dwayne Elizondo Mountain Dew Herbert Camacho.

Joe ei osaa toimia tulevaisuudessa ja joutuu nopeasti pidätetyksi, mutta puhuu nopeasti itsensä vapaaksi vankilasta valehtelemalla vartijoille. Uusille vangeille tehtävän älykkyystestin tulokset kantautuvat presidentin korviin asti, ja Joe kutsutaan lopulta Valkoiseen taloon ratkaisemaan kaikki maailman ongelmat.

Mutta mitäpä keskivertoihminen osaa niille tehdä? Douglas Adams pohti hieman samanlaista teemaa Linnunrata-trilogiansa viidennessä kirjassa Enimmäkseen harmiton, jossa keskivertoihminen Arthur Dent haaksirikkoutuu avaruudessa teknologiaa tuntemattoman heimon kylään. Arthur luulee voivansa opettaa heille asioita, mutta tajuaa sitten, ettei itsekään tiedä, miten mikään nykymaailman keksinnöistä toimii ("Enkä minä tarkoita videonauhureita, eihän kukaan tiedä miten ne toimivat. Minä tarkoitan vain ihan tavallisia juttuja niinkuin kynä tai arteesinen kaivo tai sen semmoinen."). Lopulta Arthur päätyy heimon voileiväntekijäksi, koska se on asia, jonka hän osaa mutta heimolaiset eivät. Joe taas osaa kertoa, että peltoja kannattaa mieluummin kastella vedellä kuin urheilujuomalla.

Koko ajan Joe yrittää etsiä väitettyä aikakonetta, jolla pääsisi takaisin omaan aikaansa. Aikakone (time machine) kirjoitetaan elokuvassa kuten se lausutaan, "time masheen". Tämän voi nähdä hauskana "ne eivät osaa edes kirjoittaa!" -osoitteluna, tai sitten fiksuna näkemyksenä siitä, miten kieli elää ja kehittyy. Kirjoitusasu "machine" on kuitenkin vain sopimus eikä sinänsä sen enempää oikein tai väärin kuin "masheen", joka lausutaan samalla tavalla. Joka tapauksessa, näitä väännöksiä leffassa riittää vaikka kuinka paljon. Osa sanoista on myös muuttanut merkitystään, ja esimerkiksi vankien kuntoutus ("rehabilitation") on jotain aivan muuta kuin nykyisin. Starbucks on tulevaisuudessakin olemassa, mutta se on vaihtanut alaa, eikä "latte" ole enää kahvia.

Elokuva voidaan nähdä ajankohtaisena koulutuspoliittisena kannanottona, kun Yhdysvalloissa on oikeasti vaarana, että presidentiksi pääsee mies, jolla on siihen suunnilleen yhtä hyvät eväät kuin elokuvan Camacholla. Mutta eivät elokuvan ihmiset pahoja ole, vaan vain tyhmiä, eivätkä sitäkään omasta syystään. Elokuva on ihan mukavaa kesäviihdettä, joka näennäisestä pinnallisuudesta huolimatta voi saada vähän miettimäänkin.

   -Z

Felis catus kuuluu evoluution voittajiin: sen ei tarvitse tehdä mitään,
kun Homo sapiens kantaa sille kaiken valmiina. Myös pahvilaatikot.