Inside Out – Mielen sopukoissa

Käytiin Z:n kanssa katsomassa Pixarin tuorein animaatio, Inside Out – Mielen sopukoissa (2015). Oltiin toki katsomassa englanninkielistä versiota, mutta silti yleisön kokoonpano yllätti. Spottasin joukosta noin kaksi lasta, loput olivat pääosin ikäisiämme pari-kolmekymppisiä. Leffa tuntuikin tarjoavan eniten juuri aikuisille katsojille, sillä se oli oivaltavuudessaan ja havainnoissaan ihmismielestä kerrassaan nerokas. Ja ratkiriemukas. Ja itkettävän liikuttava.

Inside Outin on ohjannut Pete Docter, joka on vastuussa kahdesta kaikkien aikojen Pixar-suosikistani, Monsterit Oy:stä (Monsters, Inc., 2001) ja Up – Kohti korkeuksia –leffasta (Up, 2009). Molemmat ovat onnistuneet siinä, mihin harva ns. tavallinen komedia- tai draamaelokuva tuntuu enää kykenevän. Elokuvat naurattavat ja itkettävät kaikenikäisiä ja niiden replikointi on omaa luokkaansa. Animaatioina myös niiden tekninen taso on ollut ensiluokkaista lähtien Monsterien Tarmo Karvasen turkin yksittäisistä karvoista Upin Carlin lentävään kotitaloon. Upin aloitusjakso itsessään on jo klassikko. Inside Out nousee kirkkaasti osaksi tätä joukkoa.

Elokuva kertoo päällisin puolin Riley-tytöstä, jääkiekkoa pelaavasta Minnesotan kasvatista, joka isän työn vuoksi joutuu perheineen muuttamaan Kaliforniaan. Uusi koti, uusi koulu, kiireinen isä ja kadonnut muuttokuorma saavat tytön hämmennyksen tilaan. Tytön mielessä on samaan aikaan meneillään oma myllerryksensä. Rileyn mieltä ohjaavat tunnetilat Ilo, Suru, Viha, Pelko ja Inho. Tässä tapauksessa ne sattuvat olemaan hassuja olentoja, jotka pikkuruisen komentopöydän takana säätelevät Rileyn tuntemuksia. Onnettoman käänteen vuoksi Ilo ja Suru tulevat päivän muistojen mukana imetyksi pitkäaikaismuistin osastolle kauas mielen päämajasta. Alkaa seikkailu takaisin päämajaan. Matkalla törmätään kiusallaan korvamatoja aiheuttaviin pitkäaikaismuistin siivoojiin, Rileyn mielikuvitusystävä Bing Bongiin ja unien ja unelmien päähenkilöihin.

Inside Out leikittelee mielen eri puolilla: löytyy ydinmuistoja, mielikuvitusmaailmaa, abstraktia ajattelua, unohduksen kuilua ja ajatusjunaa (train of thought), jonka matka saattaa joskus tyssätä unohduksen kuiluun. Junan kyydissä kulkee omissa laatikoissaan faktoja ja mielipiteitä, joiden Ilo mainitsee olevan kovin samanlaisia sekoitettuaan laatikoiden sisällöt. Aika lailla osuva huomio epämääräisen someargumentoinnin aikakaudella. Aikuistuessaan ihmisen mieli laajenee ja päämajan komentopöytä laajenee. Rileynkin uuteen pöytään ilmestyy lopulta viattoman näköinen nappula nimeltään ”puberteetti”.

Ehdottoman mainio leffa, jota ei voi kuin suositella. 3D-versiokin oli toimiva, eikä enää liian hämärä, mikä ainakin joitain vuosia sitten 3D-leffoja tuntui vaivaavan. Vuoden animaatio-Oscarin saaja taisi juuri tulla valituksi.

Leffa tarjoaa vastauksen myös siihen, mitä kissojen mielessä tapahtuu.