Kauheimmat runot

Antti Holma: Kauheimmat runot

Voi Holmalainen, mitä irvokkaita ja päihderiippuvaisia runoilijoita päässäsi elääkään! Antti Holman tuorein teos, Kauheimmat runot (2015) on Holman toimittama runokirja, joka sisältää runoja neljältä Holman luomalta runoilijalta, joilla on enemmän tai vähemmän vastineita tosielämässä. Näitä ovat kansallisromantikko Reino Leino, riimirunoilija Sirsi Sunnas, murrerunoilija Karin Toisiks-Paraske ja espoolainen ryhmäliikuntaohjaaja Edith Södermalm.

Esipuheessaan Holma ylistää runoilijoitaan. Reino Leinoa hän kuvaa luonnonvoimaksi, ”mikäli kyseessä on jokin käymiseen tai tislaukseen liittyvä reaktio”. Leinon runoutta hän pitää toisen käden taiteena, ajatuksia kierrätettyinä ja kieltä matkittuna. Sirsi Sunnaksen tuotannon Holma sitoo läheisesti Leinoon: heidän kielensä ovat kietoutuneet yhteen ”niin erityislaatuisella tavalla, että Leinon Velkahirsiä-kokoelman ja Sunnaksen Tittiäisen satiaisen olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa yksi ja sama ihminen”. Karin Toisiks-Parasken suurta menestystä runoilijana kuvaa se, että hänen ensimmäisen, keksityllä lounaismurteella kirjoitetun runokokoelmansa ”ensimmäinen painos määrättiin makuloitavaksi yhtä kirjaa lukuun ottamatta”. Runoelmansa .pdf-muodossa julkaisseen Edith Södermalmin taidetta Holma kuvaa seuraavin ylisanoin: ”Se ei ole kohottunutta, tai yksityisestä yleiseksi avautuvaa sanataidetta, se on paskaa.”

Runot ovat räävitöntä ja ironista pastissia esikuviensa Eino Leinon, Kirsin Kunnaksen, Edith Södergranin ja Heli Laaksosen runoudesta. Huumorinsa teos ammentaa alapääjutuista, päihteiden käytöstä, arkipäiväisyyksistä ja aiheiden latteudesta. Käsittelyyn pääsevät Toisiks-Parasken ja Södermalmin runoissa mm. postissa asioiminen, halpabussit, sähköyliherkkyys, Tinder sekä vauva.fi-keskustelufoorumi. Södermalm taitaa myös herkkäviritteisen erotiikan, kuten ”Minun puutarhani” -runossa (s. 98-99):

Sinä et ole minun puutarhurini.
Minun puutarhurini
on pieni aasialainen nainen.
Mutta sinä saat olla eräopas,
sadettaja ja hedelmänpoimija.

Mutta jos sanot olevasi
sienestäjä,
minä ajan sinun ylitsesi
leikkuupuimurilla.

Sunnas käsittelee usein lastenrunoissaan pahanilkisiä tai jekkuilevia lapsia (”Hinpantin ja Hinamuntin joulu”), ristiriitaista parisuhdettaan (”Ex-miehen syntymäpäivä”) ja kypsää naiseutta (”Menopaussisamba”), mutta myös ajankohtaisia aiheita, kuten ”ABC”-runon säkeistöissä (s. 17-22):

Äm-äm-ämpäreitä
kauppa jakoi. Pitkin teitä
jono monta yötä ui,
neljä jonoon tallautui.

[…]

Wee-Wee-Weetä käytti
poliitikko, siellä näytti
kollegalle piliään,
nyt vartoo lopputiliään.

Reino Leinon runoissa on ylvään mahtipontinen aloitus ja takaisin maan pinnalle tuova lopetus, kuten runossa ”Talviyön laulu” (s. 30), joka löytyy taiteilijan itsensä lausumana täältä. Jossain vaiheessa Reino Leinon tehokeino käy hieman kuluneeksi, mutta paikoitellen se on varsin iskevä. Suosikikseni Holman runoilijoista nousee lopulta Toisiks-Paraske, joka käsittämättömällä murrerunoudellaan onnistuu toisinaan vahingossa tekemään tarkkoja huomiota maailmasta, kuten runossaan ”50” (s. 94-95):

pöyräs o sulanu viennetta
kuivi lusikkleippi
ja piän knööli
jonk sellatte rohtunu
laps kaivo nenästäns

mää kävele kotia
sata vet
ja mää miäti:
ko tämmötte on
meirä juhla
kui kauhia se
arje täyty ol?

Toisin kuin riivatummat kollegansa, Toisiks-Paraske heittäytyy jopa aidon herkäksi runossaan ”rakkaus” (s. 111):

rakkaus o
se ko pan nenä toise
solisluu

ja miätti siin
et kui mää ole
enne
osan eres
hengittä

Kauheimmat runot on kansikuvaansa myöten rakennettu tasapainoinen kokonaisuus, josta varmasti löytää värssyn tarkoitukseen kuin tarkoitukseen, sillä onhan teos jaettu runoihin ylioppilaille, kodin juhlahetkiin, ystäville ja rakkaille, elämän kolhimille ja matkalle tuonpuoleiseen. Teos ansaitsee paikkansa jokaisen kirjahyllyttömän kodin kirjahyllystä.

K runouden tainnuttamana.