Funny Girl & God Help the Child

Jälleen olen ehtinyt kuunnella muutaman äänikirjan lähinnä ruoanlaiton ja leivonnan ohessa. Oma lähikirjastoni on kerta toisensa jälkeen yllättänyt toinen toistaan tuoreemmilla alkuperäiskielisillä äänikirjoilla. Ensin oli Anthony Doerrin All the Light We Cannot See, ja nyt sain peräjälkeen Nick Hornbyn Funny Girlin (2014) ja Toni Morrisonin God Help the Childin (2015).

Nick Hornby: Funny Girl

 Funny Girl on Nick Hornbyn seitsemäs romaani. Aiempia ovat mm. leffoiksikin tehdyt High Fidelity (1995) ja About a Boy (1998). Funny Girl sijoittuu 1960-luvun Lontoon teatteri- ja tv-maailmaan. Läheltä liipataan siis Ehkä rakkaus oli totta –kirjan maisemia. Pääosassa kirjassa on Blackpoolista kotoisin oleva Sophie, joka ihannoi yli kaiken Lucille Ballia ja haluaa tämän jalanjäljissä ryhtyä komedienneksi. Sattumien summana Sophie päätyykin pilottijaksoon Wedding Bliss? -nimiseen ohjelmaan. Sophie tuo ohjelmaan sen verran imua, että sarja saa jatkoa. Teoksessa seurataan myös sarjan käsikirjoittajien, Tonyn ja Billin uraa ja seksuaalista rimpuilua. Parivaljakko kun on tutustunut sellissä tultuaan pidätetyksi seuranhausta yleisestä vessasta. Myös tuottaja Dennis nousee keskeiseksi hahmoksi kirjassa.

Jokin tässä teoksessa kuitenkin tökki. Tuntui, ettei Hornbylla ollut riittävästi sanottavaa yhdestäkään hahmosta, minkä vuoksi tarina kattoikin niin monen hahmon tarinan. Olisin kaivannut sukeltamista syvemmälle hahmojen ja televisiotuotannon maailmaan. Nyt koko touhu tuntui pintaraapaisulta ja jopa päähenkilö Sophie ja hänen motiivinsa jäivät osin hämäriksi. Tonysta ja Billistäkin olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän. Kertokaa lisää, herra Hornby!

Toni Morrison: God Help the Child

Toni Morrisonin God Help the Child on siitä poikkeuksellinen, että se on tekijänsä ensimmäinen nykyaikaan sijoittuva romaani. Esimerkiksi Jazz (1992) sijoittuu pääosin 1920-luvulle ja Koti (Home, 2012, suom. 2014) 1950-luvulle. Äänikirja on myös siinä mielessä erityinen, että Morrison itse on sen lukenut. 

Kuten Morrisonin teoksissa usein, tässäkin on reilu annos maagista realismia. Teoksen pääosassa on pikimusta Bride. Briden äiti, itse hyvinkin vaalea afroamerikkalainen, on järkyttynyt tyttärensä ihonväristä ja on kasvattanut hänet kylmyydellä, sillä äiti kuvittelee, ettei tumma tytär muuten tottuisi maailman epäoikeudenmukaisuuteen. Bride on kuitenkin menestynyt maailmassa ja urallaan muuttumatta äitinsä kaltaiseksi kyynikoksi. Briden mies, Booker, lähtee yllättäen ja se heti sen jälkeen Bride tulee pahoinpidellyksi. Bride kadottaa itsensä ja huomaa, kuinka hänen kehonsa alkaa muuttua takaisin lapsen kehoksi pudottamalla kaiken karvoituksen, umpeuttamalla korvien rei’itykset ja lopulta hävittämällä hänen rintansakin.

Bridea ja Bookeria yhdistää ja erottaa samankaltaiset lapsuuden kokemukset, jotka ovat vaikuttaneet heihin ja heidän ratkaisuihinsa vielä aikuisinakin. Puhumattomuus ja osatotuudet tulevat näiden jaettujen kokemusten väliin ja vievät parin erilleen. Voiko pari vielä löytää toisensa ja siinä samalla Bride itsensä ja kehonsa. Morrisonin teos on toiveikas, vaikka Briden kyyninen äiti saakin viimeisen puheenvuoron. Tämä kosketti ehdottomasti enemmän näistä kahdesta teoksesta.

K:kin on aika koskettava <3