Kvartetti & A Late Quartet

Tässä on ehkä jonkinlainen kaava havaittavissa…

Väitän kuitenkin, että aika sattumalta Kvartetti (2012) ja A Late Quartet (2012) tarttuivat kirjastosta mukaan lähekkäisinä päivinä. Molemmat ovat jonkin verran jo etukäteenkin kiinnostaneet – Kvartetti näytelmätaustansa, ohjaajansa ja tarinansa vuoksi, A Late Quartet ennen kaikkea Philip Seymour Hoffmanin takia.

Kvartetti on Dustin Hoffmanin ohjaama, Ronald Harwoodin näytelmään perustuva elokuva muusikoiden vanhojenkodista. Samainen näytelmä pyöri Helsingin kaupunginteatterissakin yli vuosikymmenen pääosissaan raskassarjalaiset Kyllikki Forssell, Ritva Valkama, Antti Litja ja Lasse Pöysti. Leffassa samaa kvartettia esittävät Maggie Smith (Ää, missä mun Downtonin viides kausi viipyy??), Pauline Collins, Tom Courtenay ja Billy Connolly. Elokuva on periaatteessa sijoitettavissa samaan kategoriaan kuin vaikkapa The Best Exotic Marigold Hotel (2011) tai Laulu Marionille (2012) eli ns. senioriväelle suunnattujen leffojen kategoriaan. Pääosassa ovat eläkeläisikäiset ihmiset ja heidän elämänsä. Vaikka dementia ja lonkkakivut eivät vielä ole arkeani, osui leffa silti paikoitellen minunkin nauruhermooni.

Vanhainkodin väki suunnittelee Verdin syntymäpäivän kunniaksi konserttia ja samoihin aikoihin taloon saapuu uutena asukkaana menestynyt laulaja Jean Horton (Smith). Horton on ennen soolouraansa kuulunut kvartettiin, jonka muut jäsenet jo talossa asustelevatkin. Ryhmän välillä on jännitteitä ja mm. rikkoutunut avioliitto, mutta Albus Dumbledoren…eikun siis Michael Gambonin esittämä konsertin vetäjä elättelee toivoa ryhmän saamisesta takaisin kasaan.

Leffa on symppis, mutta heräsi kuitenkin tunne, että näytelmänä tämä on ehkä toiminut paremmin. Nyt leffamuoto ikään kuin rajoitti näyttelijöiden revittelyä ja kontaktia yleisöön. Ei Dustin kuitenkaan huonoa työtä ole tehnyt. Sopiikin jäädä odottamaan, mitä Miehuuskokeen (1967) pojankloppi seuraavaksi mahtaa ohjata. Pisteet myös muuten hienoista sivuroolivalinnoista – mukana on iso joukko ikääntyneitä laulajia, muusikoita ja näyttelijöitä, joiden aikaisimmista meriiteistä maailman oopperoissa ja teattereissa kerrotaan lopputekstien aikana.

***

Siinä missä Kvartetti oli kepeä komedia, A Late Quartet on selvästi synkempää sorttia. Verdistä loikataan Beethoveniin. Tässäkin ikääntymisellä on oma roolinsa. Menestyneen jousikvartetin vanhin jäsen, Christopher Walkenin esittämä sellisti saa pian leskeytymisensä jälkeen tautidiagnoosin, joka tekee lopun ammattimuusikon urasta. Myös muut kvartetin jäsenet kipuilevat omalla tavallaan: Catherine Keenerin ja Philip Seymour Hoffmanin esittämää avioparia rasittaa syrjähyppy, samoin kuin kakkosviulistina toimivan aviomiehen kunnianhimo ykkösviulistin paikalle. Ykkösviulistin (Mark Ivanir) teknisesti täydellisen hiottua soittoa ja elämää ravisuttaa kvartettikollegoiden tytär, josta tulee tämän oppilas. Kvartetin on pohdittava yhdessä ja erikseen, mitä sille tulee jatkossa ammatillisesti tapahtumaan.

Leffa sukeltaa syvälle kamarimusiikin maailmaan ja elokuvan nimikin viittaa Beethovenin myöhäiseen teokseen, vuotta ennen tämän kuolemaa valmistuneeseen Jousikvartetto 14:ään. Aihealue on sinänsä mielenkiintoinen, mutta kyseinen musiikkilaji korostaa elokuvan ankeita teemoja ja tekee kokonaisuudesta paikoitellen turhankin synkän. Loppu sentään pelastaa leffan täydeltä synkistelyltä. Vuosi sitten kuollut Philip Seymour Hoffman on uskomattoman karismaattinen tässäkin, mutta rooli on toki hienovaraisempi kuin miehen parhaimmat roolit mm. Capotessa (2005) ja Charlie Wilsonin sodassa (2007). Olen seurannut herran uraa aina Naisen tuoksusta (1992) lähtien ja harmittaa vietävästi, kun tällaiset mahtavat näyttelijät jättävät lavan ennen aikojaan.

***

Seuraavaksi täysin mihinkään liittymätön kuva kissasta ja silityslaudasta. Ehheheh.