Leffaviikko: Edelleen Alice & Serpico

Jotain vanhaa ja jotain uutta oli viime viikolla tsekattujen leffojen kankeasti väännetty teema.

Edelleen Alice (Still Alice, 2014) toi tänä vuonna ensimmäisen Oscarin Julianne Moorelle, jolle pystin olisi suonut jo useammankin kerran (esim. Boogie Nights, 1997; Kaukana taivaasta, 2002; A Single Man, 2009; The Kids Are Alright, 2010). Moore esittää neurotieteilijä Lisa Genovan romaaniin perustuvassa leffassa viisikymmenvuotiaana Alzheimerin tautiin sairastuvaa kielitieteen professoria. Sanojen katoaminen on kaksin verroin kamalaa niille koko uransa rakentaneelle naiselle. Hiljalleen katoavat myös paikantaju ja tutut naamat ja seuraa turhautuminen ennen vajoamista lopulliseen unohduksen maailmaan, jossa edes etukäteen suunniteltu itsemurha ei enää onnistu.

Elokuva esittää karmivan taudin etenemisen ilman siloittelua ja Moore todella panee kaiken peliin. Silti leffa jää hieman laimeaksi ja jopa kaavamaiseksi. Kuka perheestä on pelkuri ja kuka sankari, joka jää sairastuneen tueksi. Tämä asetelma oli jokseenkin odotettavissa ja siten jo valmiiksi kulunut. Toista kertaa en tätä katsoisi, sen verran masentava leffan aihe oli. Mooren roolisuorituksen vuoksi Edelleen Alice kannatti kuitenkin vilkaista.

Viikon toinen leffa, Serpico, olikin sitten tuore pätkä 42 vuoden takaa. Sidney Lumet'n ohjaama elokuva perustuu tositarinaan poliisista, joka ilmiantoi New Yorkin poliisien järjestelmällisen lahjusten oton 1960-70-lukujen taitteessa. Rehellistä kyttää, Frank Serpicoa esittää vastikään ensimmäisen Kummisetänsä tehnyt Al Pacino.

Sileäleukainen tulokas näkee jo partiointihommissa laitoksen korruptoituneet tavat ja siirtyessään siviiliasuiseksi poliisiksi ja kasvattaessaan itselleen kuontalon, josta kuka hyvänsä metsuriseksuaali olisi kateellinen, Serpicosta tulee persona non grata kollegoilleen, joiden mielenrauhaa hän ei suostu takaamaan ottamalla pientä palkanlisää. Ilmiantaminenkaan ei käy helposti, kun Serpicolla on vastassaan laitoksen johto, joka mieluummin säilyttäisi kunniansa kuin lähtisi työlääseen puhdistustoimeen.

Oscar-ehdokkuuden napannut Pacino loistaa karvaisessa roolissaan. Nykykatsojasta itse leffa tosin tuntuu jo hieman hidastempoiselta ja kyllähän kahden tunnin ja kymmenen minuutin kestossa olisi ollut karsittavaa. Yleissivistyksen nimissä tämän kulttipätkän kuitenkin katsoi ihan mielellään.