sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Takana puhumisen taito

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
No niin. Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän teos eli kirjakaupassa kyseisen päivän kunniaksi ostosten kylkiäisenä jaettu teos on nyt lukaistu. Tällä kertaa kirjailijana oli Anna-Leena Härkönen, jonka teos Takana puhumisen taito (2014) koostuu lyhyistä, pakinatyylisistä jutuista.

Olen lukenut Härköseltä aiemminkin vuosia sitten jonkin samantyyppisen tekstikokoelman, jonka muistelen olleen hyvinkin hupaisa. Tällä kertaa tuntui kuitenkin, että suurin osa jutuista ei oikein osunut maaliinsa. Suurin syy lienee, etten ole kohderyhmää. Härkönen kirjoittaa vaihdevuosi-ikäisen naisen näkökulmasta. Arkeen kuuluvat estrogeenigeelit, karaokeillat kapakassa ja teini-ikäinen poika. Loma tarkoittaa ranta- ja shoppailulomaa Kreikassa. Hujahtaa niin kauas omasta elämäntilanteesta, että samaistumispisteitä ei oikein tahdo löytyä.

Toki mukana on yleismaallisempiakin juttuja, jotka aiheuttavat muutaman hihityksen, mutta pieni terästäminen olisi usein niissäkin ollut paikallaan. Oma suosikkini on teoksen loppupään nimistä kertova juttu.

K:n suosikki on kananrinta-subi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti