perjantai 30. marraskuuta 2018

Woman at War


Pääsin katsomaan Orioniin erikoisnäytöstä tuoreesta islantilaisleffasta Woman at War (Kona fer í stríð, 2018). Kuten usein käy, leffasta ennakkoon mitään tietämättömänä tulin iloisesti yllätetyksi. Kyseessä ei ole mikään taidepläjäys vaan oikeastaan hiipivällä ja hieman kulmikkaalla huumorilla varustettu jännäri ja ihmissuhdedraama, joka tuntee elokuvalliset trooppinsa ja käyttää niitä anteeksi pyytelemättä omiin tarpeisiinsa. Jos elokuvassa näytetään paperista leikattu Nelson Mandelan pää, sille tulee varmasti käyttöä myöhemmin elokuvan aikana.

Woman at War kertoo Hallasta, keski-ikäisestä naisesta, joka vastustaa kansainvälisten suuryritysten tuloa Islantiin halvan energian vuoksi ja sabotoi näitä laajenemispyrkimyksiä katkomalla vuorilla kulkevia voimalinjoja. Halla saa tietää, että hänelle olisi vuosien odottelun jälkeen löytynyt adoptiolapsi, mutta samaan aikaa kansalliset ja kansainväliset viranomaiset alkavat päästä Hallan jäljille. Mitä tehdä, kun sotaorpo Nika olisi vailla kotia, mutta Hallaa uhkaa kiinni jääminen ja varahuoltajaksi lupautunut siskokin suunnittelee kahden vuoden retriittiä Intiaan. Kuvioissa pyörii myös pyöräilevä turisti, mahdollinen maanviljelijäserkku sekä muutama lammas. Niin ja tietysti elokuvan muusikot.

Woman at Warin musiikki ei totuttuun tapaan ole ekstradiegeettistä eli kuvan ja elokuvan maailman ulkopuolelta tulevaa, vaan soundtrackin soittajat ja laulajat hengaavat esiintyessään aina kohtauksen taustalla. Vähän samaan tyyliin kuin toisinaan Gilmoren tytöissä nähty trubaduuri tai Mel Brooksin Villiä hurjemmassa lännessä (Blazing Saddles, 1974) aavikolla soittava Count Basie. Jälleen yksi trooppi, jota elokuva hyödyntää. Elokuvan huumori rakentuukin osin juuri tällaisten keinojen tunnistamisesta.

Pääosanäyttelijä Halldóra Geirharðsdóttir tekee huippusuorituksen koko elokuvaa kantavana vakaumuksensa ajamana naisena, ja hänestä tulee ajoittain mieleen Michelle Fairley, joka GoT:in Catelyn Starkinakin tunnetaan. Woman of War on ehdoton pieni elokuvahelmi, joka hykerryttää vielä jälkeenpäinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti