Oscar-valvojaiset lähestyvät ja sitä varten ollaan otettu pieni loppukiri ehdokasleffojen katselussa. Helpoin tapaus oli Mudbound, joka on Netflixin omaa tuotantoa ja oli siten valmiiksi katseltavissa kotisohvalta käsin.
Mudbound (2017) on ehdolla parhaasta kuvauksesta (ensimmäinen naiskuvaaja ilmeisesti kategorian historiassa, nimeltään Rachel Morrison), sovitetusta käsikirjoituksesta, sivuosasta (Mary J. Blige) ja biisistä. Leffa perustuu Hillary Jordanin samannimiseen esikoisromaaniin ja sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen ja jälkeiseen Yhdysvaltojen syvään ja syvän rasistiseen Etelään.
McAllanin perhe muuttaa maanviljelijöiksi Mississippiin. Perheeseen kuuluvat Laura ja Henry (Carey Mulligan ja Jason Clarke), pienet tyttäret, Henryn umpirasistinen isäukko (Breaking Badin Mike eli Jonathan Banks) sekä Henryn sodassa lentäjänä palveleva pikkuveli Jamie (Garrett Hedlund). Työläisinä farmilla on musta Jacksonin perhe ja perheen äitinä sivuosaehdokas Blige. Jacksonien vanhin poika Ronsel (Jason Mitchell) on yhtä lailla Euroopassa sotimassa ja oikeastaan myös ensi kertaa kokemassa elämää ilman rotuerottelua ja avointa rasismia. Sanomattakin on selvää, että sotilaat palaavat sodasta muuttuneina miehinä, ja toisaalta löytävät toisistaan ymmärrystä kokemuksilleen.
Tällaisissa leffoissa katsoja pidetään tukahdetun raivon ja epätoivon partaalla, kun katsoja joutuu todistamaan uskomatonta epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta tai parhaimmillaankin välinpitämättömyyttä hirmuisen sorron edessä. Onneksi katsojalle sallitaan myös puhdistava katharsis, jossa paha saa palkkansa. Niin Mudboundissakin. Sinällään siis tarina on päälinjoiltaan tuttu, mutta tarjoaa onneksi sopivissa määrin omiakin mausteitaan. Muutamassa kohdassa huomaa tosin, että joitain romaanin sivujuonia on rajulla kädellä typistetty ja siten esimerkiksi potkut saaneen rengin tarina jää kovin irralliseksi.
***
Dunkirk (2017) löytyi leffavuokraamosta, joten sekin pystyttiin katsomaan kotoa käsin taaperon mentyä unten maille. Christopher Nolanin (Dark Knightit, Inception, Memento...) ohjaama sotaleffa on kerännyt peräti kahdeksan ehdokkuutta: paras elokuva, leikkaus, musiikki (Hans Zimmer), äänileikkaus ja -miksaus, ohjaus, kuvaus ja lavastus.
Leffa kuvaa Dunkirkin taistelun loppua Ranskan rannikolla kesällä 1940. Natsit ovat ahdistaneet liittoutuneiden joukot meren ja rantakaisteleen väliin ja hyökkäävät estoitta pelastamaan tulleiden alusten kimppuun. Vain pari hassua lentokonetta on suojaamassa liittoutuneiden evakuointia. Lopulta sotilaita saapuu pelastamaan Englannista sekalaisen joukko kalastus- ja vapaa-ajan aluksia.
Juurikaan taustoittamatta hahmojaan leffa seuraa sotilaita Dunkirkissä (mm. Harry Styles, Kenneth Branagh) ja ilmassa (Tom Hardy ja Jack Lowden). Merellä seurataan yhden siviilialuksen pelastusmatkaa (kyydissä mm. Mark Rylance).
Vähänhän tässä tavoitellaan sellaista erilaisen sotaleffan tuntua, ja kyllä siinä osin onnistutaan. Ilman ylimääräistä hahmoihin kiinnittyvää sentimentalismiakin tarina kantaa ja pitää otteessaan. Pysymällä itse tapahtumissa ollaan vältytty myös pöhöttyneeltä kestolta: leffalla on mittaa napakat tunti ja kolme varttia. Hans Zimmerin hieman erilainen musiikki jäi myös mieleen. Paikoitellen siinä oli kaikuja Jokerin teemasta The Dark Knight -elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti