Huomenna vielä loppukiri Three Billboards outside Ebbing, Missourin parissa, eilen oli vuorossa Call Me by Your Name (2017), joka on ehdolla neljässä kategoriassa: paras leffa, sovitettu käsikirjoitus, miespääosa (Timothée Chalamet) ja paras biisi.
Villapaidassa kylmässä leffateatterisalissa hytisevänä Call Me by Your Namen pohjoisitalialainen kesä tuli niin iholle, että olin valmis hyppäämään hahmojen lailla pyörän selkään ja polkemaan pitkin heinäsirkkojen reunustamia hiekkateitä. Tarina sijoittuu 1980-luvun alkuun kansainvälisen Perlmanin humanistiperheen kesäkotiin, jonne isän kesäapulaiseksi saapuu amerikkalainen opiskelija Oliver (Armie Hammer). Perheen 17-vuotias poika Elio (Chalamet) huomaa ympärillä pyörivien teinityttöjen sijaan kiinnostuvansa miehekkäästä Oliverista, eikä tunne jää yksipuoliseksi.
Elokuva kuvaa kauniisti sitä ihanaa ja kamalaa ensi-ihastuksen huumaa ja sen herättämiä ristiriitaisia tunteita. Se näyttää myös, miten vanhemmat eivät voi suojella lastaan sydänsuruilta, mutta voivat kuitenkin estää lastaan kovettamasta sydäntään ymmärtämällä ja hyväksymällä. Vaikka tyylilaji ja -tajukin on eri, leffassa on myös kohtaus, josta tulee mieleen teinikomedia American Pie (1999).
Näyttelijät leffassa ovat rautaa: nuori Oscar-ehdokas Chalamet on ihanan herkkä ja roolissaan vielä fyysisestikin niin lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa, että huomaan katsovani häntä äidillisestä näkökulmasta. Välillä mieleen tuli myös nuori Tom Cruise(!!) cirka Risky Business (1983). Armie Hammer on komean kuoren lisäksi myös oikeasti taitava näyttelijä. Oscar tosin tullee käsikirjoituksesta tai Surfjan Stevensin kasaria ja hentoa rakkautta henkivästä biisistä "Mystery of Love".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti