keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Vanhempainvapaalaisen tv-sarjakatsaus, osa 4

Vaihdettiin taas Z:n kanssa vanhempainvapaavuoroa, joten otsikon nimeke pätee jälleen. Tällä kertaa tasapainoisesti draamaa ja komediaa:

Game of Thrones, kausi 7 (HBO)

No nyt! GoT:in toiseksi viimeinen kausi on viimein katsottu. Kausi oli aiempia lyhyempi, vain seitsemän jaksoa. Vauhti oli koko kaudella kova: jo kauden toisessa jaksossa nähtiin mm. kauan odotettu Jon Snow’n ja Daenerysin kohtaaminen. Neljänteen jaksoon mennessä ensimmäisellä kaudella eri teille lähteneet, yhä elossa olevat Starkin lapset olivat kohdanneet viimein toisensa. Toiseksi viimeisessä jaksossa mentiin jo sellaista vauhtia, että jakson tasokin jo kärsi, kun tapahtumien uskottavuus rapisi sitä mukaan, kun ensin Gendry juoksi maratonmatkan sprinttiaikaan, sitten viestinviejäkorpit hyödynsivät jonkin sortin hyperlooppia ja puolta vuorokautta myöhemmin Dani lohikäärmeineen olikin jo muurin tuolla puolen. Tällaista kiirettä on vaikea ymmärtää, kun katsojia on tähänkin saakka kiinnostanut seurata hitaasti eteneviä tarinalinjoja, eikä sarjan suosio osoita laskemisen merkkejä. Kauden tapahtumat noudattelivat pitkälti internetissä jo velloneita faniteorioita lähtien Jon Snow’n todellisesta perimästä ja päättyen viimeisen jakson viimeisiin kuviin. Jälleen henkensä sai heittää yksi keskeinen hahmo, kuten GoT:issa on tapana ollut – tosin tällä kertaa kuolemaa osattiin veikata jo kauden alusta, vaikka sen hetki koittikin vasta viimeisessä jaksossa. Paljon jää kuitenkin vielä asiaa viimeiselle, vain kuuden jakson mittaiselle kaudelle. Huhujen mukaan jaksot olisivat puolitoistatuntisia, mutta siltikin vähän jännittää, meneekö touhu tämän kauden kuudennen jakson tapaiseksi juosten kusemiseksi.




GLOW (Netflix)

GLOW (2017-) eli Gorgeous Ladies Of Wrestling on Netflixin 1980-luvulle sijoittuva komediasarjauutuus, jossa keskiössä on naisten vapaapainiohjelman tekeminen. Pääosassa sarjassa nähdään Mad Menistä tuttu Alison Brie, jonka säntilliset 1960-luvun kotirouvan mekot ovat vaihtuneet permikseen ja jumppatrikoisiin. Hieman järkyttävästi Brie nähdään harrastamassa seksiä myös Mad Menistä tutun Rich Sommerin hahmon kanssa. Pete Campbellin vaimo ja Harry Crane! Eeeei! 

Brien hahmo on Ruth, tarjoilijana työskentelevä näyttelijä, joka alkaa olla valmis rooliin kuin rooliin. Ruth löytää tiensä uuden tv-ohjelman koekuvauksiin. Ohjelma paljastuu vapaapainiksi, josta mm. Hulk Hogan on jo noussut tunnetuksi. Ohjaajaksi on palkattu omintakeisista indie-töistä tunnettu auteur Sam Sylvia (Marc Maron, jolla on Netflixissä muuten myös oma stand-up-spesiaali) ja tuottajana toimii säilykkeillä rikastuneen perheen musta poika, Bash (Chris Lowell). Painijoiksi värvätään värikästä joukkoa lähtien kampaajista Olympia-urheilijaan ja oman elämänsä susinaiseen. Treenisalilla tapahtuvan riidan seurauksena myös Ruthin äitiyslomalla oleva saippuatähtiystävä Debbie (Betty Gilpin) hyppää kiiltäviin trikoisiin ja alkaa harjoitella vapaapainiliikkeitä. Sarjan taustalla ovat Orange Is the New Blackin tekijät, mistä johtuen naishahmot ovat muutakin kuin seksikkäitä leidejä leotardeissaan. Debbien maitoa falskaavat rinnat ja Ruthin kylmän järkevä suhtautuminen aborttiin ovat harvinaisen todentuntuisia kohtauksia muuten paikoitellen riemukkaasti yliampuvassa sarjassa. Jatkoa odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti