Kesä

Karl Ove Knausgård: Kesä

Ärrh! Sössin Kesä-varaukseni ja sain sen vasta elokuun puolella luettavakseni. Taktikoin hakevani kirjan varauksen viimeisenä noutopäivänä, mutta uusi lähikirjastoni olikin siirtynyt kesäaikaan ja mennyt kiinni 18 minuuttia ennen paikalle saapumistani. Ei muuta kuin uutta varausta kehiin ja uudelleen odottelemaan…

Kesä (2017) palaa romaanimuotoisen Kevään (2016) jälkeen aiempien vuodenaikojen esseemuotoon. Kesän kuiden välissä on kuitenkin aimpia osia pidemmät päiväkirjaosiot, joihin sisältyy myös ikään kuin pieni novelli, jossa Knausgård siirtyy kertomaan minämuotoista, tositapahtumiin perustuvaa tarinaa norjalaisaisesta, joka toisen maailmansodan lopussa karkaa itävaltalaismiehen mukaan. Novelli on hauska tyylikokeilu ja lukijan roolinkin nopeasti niksauttava leikki, kun Knausgård sekoittaa sen muun päiväkirjakerrontansa joukkoon varoittamalla lukijaansa seuraavassa virkkeessä vaihtuvasta kertojasta (s. 152-153):

Tähän saakka tässä tekstissä "minä" on tarkoittanut 47-vuotiasta, Ruotsissa asuvaa norjalaismiestä, jolla on vaimo ja neljä lasta, mutta kohta, tämän virkkeen päätyttyä, se tarkoittaa 73-vuotiasta naista, joka istuu eräänä kesäiltana kirjoituspöydän ääressä malmöläisessä asunnossa. Tuntuu oudolta istua tässä, kun en ole vuosiin kirjoittanut kirjeitä enkä ole koskaan pitänyt päiväkirjaa.

Esseet järjestyvät jälleen vuodenajan kuiden mukaisesti kolmeen osaan ja käsittelevät arkisia ilmiöitä ja asioita ja saattavat joskus karata kaukaisillekin poluille, kuten "Sähkövatkaimissa", jossa keittiövempaimen kuvailusta siirrytään löytämään ihmisyyden syvin merkitys. Knausgårdin kerronnassa viehättää jostain syystä myös hänen anteeksipyytelemätön rehellisyytensä (vaikka muutoin hän kuvaakin itseään vaivaantuneeksi ja sosiaalisesti jopa kömpelöksi) esimerkiksi perheen tavoista (s. 240-241):

Perheemme kuuluu niihin, jotka jättävät tavaransa talveksi ulos, ja joka toinen vuosi ostamme uuden grillin puhki ruostuneen tilalle, halvimman mahdollisen, koska tiedämme, että sekin jää talveksi pihalle.

Kesässä on myös kaksi esseetä, joissa käy ilmi Knausgårdin ja tämän vaimon ero. Ne on sijoitettu mielestäni hieman kummallisesti jo kirjan alkuun, josta ne luovat varjoaan loppuosalle kirjasta ja ennen kaikkea kuvauksille perheestä.

Aika aikansa kutakin. Taisteluni- ja vuodenaikasarjat ovat nyt valmistuneet ja Knausgårdin tekstien ydinperhe hajonnut. Kesän jälkeen Knausgård on kirjoittanut ainakin kirjan Edvard Munchin teoksista, mutta omaelämäkerrallisesta jatkosta ei vielä ole tietoa. Kenen elämästä sitä tämän jälkeen muka pitäisi lukea?