Suom. huom.

Kristiina Rikman (toim.) -
Suom. huom.
Kirjoituksia kääntämistestä

Tämä jo yli kymmenen vuoden takainen tekstikokoelma kääntämisestä tarttui kirjastosta mukaan jo monta uusintalainakertaa sitten. Ensin oli jotain muuta kesken, sitten tuli pieni Knasu-projekti ja sitten vielä vähän pakollisia kurssiluettavia ja lisääntynyttä työmatkapyöräilyä, joten kiinnostava kirja on joutunut roikkumaan mukana puolen kevättä ja nyt jo kesän alkuakin. Viimein luin kirjan loppuun muutamassa hetkessä, kun muutama hetki vain jouti vapaata hereilläoloaikaa. Sekään kun ei ole viime aikoina ollut ihan itsestäänselvyys…

Kirjassa ääneen pääsevät monet omalla alallaan hyvinkin tunnetut kääntäjät, kuten Potterien suomentaja Jaana Kapari (nyk. Kapari-Jatta), David Foster Wallacea sittemmin kääntänyt Juhani Lindholm ja Irvingin ja Grassin suomentajat Kristiina Rikman ja Oili Suominen. Myös muista kielistä kääntäviä suomentajia on mukana.

Kaikki kieleen, sen merkityksiin ja kielen kanssa leikkimiseen liittyvä on todella kiinnostavaa, ja ammattilaisten näkökulma aiheeseen kääntämisen kautta oli erityisen innostavaa luettavaa. Sukeltaminen niin syvälle käännettävän teoksen maailmaan tekee suomentajien suhteesta teokseen aina tiiviin, vaikkei välttämättä ristiriidatonta. Juhani Lindholm tuo esiin Robinson Crusoe -käännöksestään kertoessaan Daniel Defoen tuskastuttavankin pitkät jaarittelut uskonnollisista kysymyksistä, jotka oli lyhentämättömään versioon käännettävä yhtä kaikki. Ilahduttavia ovat pienet tarinat yksittäisten nimien tai sanojen kääntämisestä ja niihin liittyvästä kulttuurisen eron välittymisestä.

Kirjassa nousee hyvin esiin myös kääntäjiä riepova tunne siitä, kuinka ongelmallista kielen ja kulttuurin kääntäminen lopulta onkaan. Arto Schroderus, joka käänsi uudestaan itsellenikin läheisen Siepparin ruispellossa (Catcher in the Rye) jokseenkin luovia vapauksia ottaneen Pentti Saarikosken 1960-luvun käännöksen jälkeen, myöntää, että luovutuksen hetkellä suomennos tuntuu aina irvikuvalta alkuteoksesta. Hauskasti sekä Lindholm että sittemmin myös Saarikosken jälkeen James Joycen Odysseuksen (Ulysses) kääntänyt Leevi Lehto toteavat, että kääntäminen on mahdotonta mutta välttämätöntä.