 |
| Nicholas Sparks: The Longest Ride |
Romaani jakautuu kahteen eri kertomukseen. Ensimmäisessä vanha mies nimeltään Ira Levinson on ajanut autonsa lumiseen tienpenkkaan ja odottaa pelastetuksi tulemistaan. Hänen edesmennyt vaimonsa Ruth ilmestyy Iran kuvitelmissa autoon pitämään Iran hengissä ja muistelemaan pariskunnan yhteistä taivalta. Alku ei ole helppo, kun tiellä on kilpakosijoita ja toinen maailmansota, joka jättää pysyvän jälkensä Iraan. Häämatkallaan pari innostuu taiteen keräämisestä ja vuosien mittaan heidän kotinsa täyttyy vuosi vuodelta arvoaan kasvattavista de Kooningin, Warholin, Pollockin ynnä muiden tauluista. Iran jaksot kirjassa lukee mukavan elämää nähneellä äänellä Ron McLarty.
Toisessa tarinalinjassa taidehistoriaa opiskeleva kaupunkilaistyttö Sophia kohtaa aidon cowboyn, Luken, härkärodeotapahtumassa. Epätodennökäisellä parilla synkkaa, mutta tulevaisuus on iso läjä kysymysmerkkejä. Mitä Sophia tekee valmistumisensa jälkeen? Miten käy rahavaikeuksissa olevien Luken ja tämän äidin maatilalle? Miten härkäonnettomuudesta täpärästi selvinneen Luken terveydentilan käy? Missä pari voisi edes asua? Näitäpä sitten pähkäillään valitettavasti Iran kiinnostavaa tarinaa enemmän. Tämän osion lukija, January LaVoy hoitaa Sophian näkökulmasta kerrotut osuudet hyvin, mutta jostain syystä hän panee Luken puhumaan äänellä, joka voisi kuulua jonkin sketsisarjan itserakkaalle ääliölle.
Kuten arvata saattaa, ja näköjään takakannestakin voi lukea, tarinalinjat yhtyvät loppupuolella teosta ja luonnollisesti kaikki kääntyy parhain päin mitä uskomattomimmalla tavalla. Vähän turhan imelää ja klisheistä omaan makuuni, mutta pisteet silti Iran ja Ruthin tarinasta, jossa on mukana historian havinaa ja kirpeää rosoisuutta.
Loppuun jotain ihan muuta. Etsi kuvasta kissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti