Bohemian Rhapsody

Lapsuuteni äänimaiseman määrittää Queenin Greatest Hits II. (Ei ehkä ihmekään, sillä levy on myydyin ulkomaisen artistin levy Suomessa - ilmeisesti edelleen.) Freddien kuolema osui ehkä myös hetkeen, jolloin aloin tajuta jotain ympäröivästä maailmasta. Vuosituhannen vaihteessa Yhdysvalloissa vaihtariperheeni oli myös Queen-fani, ja autosterkoissa huudatettiin bändin tuotantoa. Vaihtariperheen isä muisti ylpeillä nähneensä bändin 1970-luvulla ennen suurinta kuuluisuutta. Kännykän soittoääneksi tilasin tekstarilla "Bohemian Rhapsodyn". Sittemmin Spotifyn myötä bändin koko tuotanto on tullut kuunneltua läpi, puhki ja poikki. On siis selvää, että bändillä on aavistuksen verran tunnearvoa ja sen myötä odotukset leffan suhteen niin korkealla, ettei niihin yltäisi Elon Muskin avaruusraketitkaan.

Oli miten oli, uskaltauduin lopulta kuitenkin katsomaan bändistä tehdyn leffan Bohemian Rhapsody (2018), joka kaiketi virallisesti on merkitty Bryan Singerin ohjaamaksi, mutta joka pahaenteisesti jätti leikin kesken. Freddie Mercuryna nähdään Rami Malek, jota diggailen sinällään mm. Tyynenmeren taistelutoverien (2010) roolityön vuoksi. Ramin isot silmät, Freddiestä poikkeavat vartalon suhteet ja liioitellun isot tekohampaat ulkoisina seikkoina häiritsevät hieman heittäytymistä roolityön vietäväksi. Sen sijaan tuntemattomampien näyttelijöiden esittämät kitaristi Brian May (Gwilym Lee), rumpali Roger Taylor (Ben Hardy) ja basisti John Deacon (Joseph Mazzello, myöskin tuttu Tyynenmeren taistelutovereista) ovat suorastaan uskomattoman samannäköisiä kuin esikuvansa. Ja se elokuvassa viehättääkin: hetkittäin voi kokea olevansa kurkkimassa bändin vaiheita kulissien takana, studiossa ja kiertueilla. 

Musiikkikohtaukset ovat hykerryttäviä: Deacy alkaa näppäillä säveltämänsä "Another One Bites the Dustin" bassokuviota. Brian laittaa bänditoverit ja puolisot iskemään jaloillaan tahtia "We Will Rockin" biitin tahtiin. Freddie vaatii Rogeria laulamaan "Galileoa" yhä korkeammalta "Bohemian Rhapsodyn" äänityksessä. Naljailut Rogerin säveltämästä "I'm in Love with My Car" -biisistä ovat silmänisku A Night at the Opera -levynsä tuntijoille.

Mutta mutta. Tarinallisuuden nimissä tietyt faktat ja kronologia on saanut leffassa huutia, ja esimerkiksi Mike Myersin hahmo jalkaansa polkevana studiopomona, joka ei usko "Bohemian Rhapsodyn" menestykseen, on suorastaan lapsellisen klisheinen. Lisäykset ja vääristelyt tuntuvat turhilta, enkä tiedä mitä lisäarvoa ne tuovat edes ihmisille, jotka eivät ehkä bändiä ja sen tarinaa niin hyvin tunnekaan. Ja jos nyt nykyaikaista leffaa ollaan tekemässä, niin olisin ehdottomasti kaivannut Mary Austinin (Lucy Boynton), Freddien kihlatun, tarinan syventämistä. Mitä hän on miettinyt kaikesta tästä? Mikä sai hänet pysymään Freddien rinnalla tämän koko loppuelämän ajan? Niin ja entä Freddien kiintymys kissoihinsa, joista Delilah on saanut oman biisinsäkin?

Parempaankin olisi siis pystytty, mutta tyydyn tähän.

Ihmettä kaikki

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Juha Itkosen uusin romaani Ihmettä kaikki (2018) on kevyesti peitelty omakohtainen tarina perheen kolmannen lapsen vaikeista syntymää edeltäneistä ja seuranneista vaiheista. Päähenkilöt ovat saaneet uudet nimet, perheen pojat esimerkiksi ovat saaneet kirjalliset nimensä Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielestä. Perhe odottaa iltatähteä, kun raskauden puolivälissä selviää, että kohdussa ei juurikaan ole lapsivettä, jota sikiö tarvitsee keuhkojensa kehittämiseen. Seuraa piinallisia viikkoja, joina vanhemmat jännittävät tilanteen kehittymistä ja pohtivat mahdollista päätöksenteon hetkeä. Lopullinen ratkaisu - sillä sitä se nimenomaan on - on kaikessa steriiliydessään tiukkaa luettavaa.

Perhe saa vielä uuden mahdollisuuden, mutta jälleen edessä on uudet vaarat: kaksosraskaus. Nämä Janoschin hahmojen mukaan nimetyt vauvat sinnittelevät juuri ja juuri riittävän pitkälle, mutta syntyvät reilusti ennenaikaisina ja vain kilon painoisina. Seuraa viikkoja tehohoidossa ja senkin jälkeen osastolla. Miten iloita vauvoista, tai ottaa vastana onnitteluita, kun koko ajan on huoli takapakista ja yllättävistä ongelmista. Yhtä lailla lopulta kotiutuminenkin jännittää: irtautuminen monitoreista ja hoitajista on laitostumisen jälkeen pelottavaakin.

Itkosen kuvauksessa on niin paljon tuttua, vaikka oma lapseni syntyikin täysiaikaisena. Toisenlaiset ongelmat pitivät hänet kuitenkin ensin teho-osastolla ja sitten vuodeosastolla elämän ensimmäiset reilut kaksi viikkoa - lopulta vain pieni maistiainen siitä, mitä pikku karhu ja pikku tiikeri ja lukemattomat muut pikkuiset ja heidän vanhempansa ovat saaneet kokea. Se sai kuitenkin arvostamaan elämistä maassa, jossa muutamalla satasella lapseni sai parasta mahdollista hoitoa ympäri vuorokauden. Se sai myös tajuamaan Itkosen tavoin, että kaiken maailman ihokontaktit, perhepedit ja lapsentahtisuudet ovat oikeasti luksusta, johon ei aina ole mahdollisuutta.

Itkonen lahjoittaa kirjasta saamansa tekijänpalkkiot Husin vastasyntyneiden teho-osastolle.

Becoming

Michelle Obama: Becoming

Storytel saa pisteet kotiin, sillä heti julkaisuhetkellä sen valikoimaan ilmestyi Michelle Obaman elämäkerta Becoming (2018) kirjailijan itsensä lukemana äänikirjana. Kyllä kiitos!

Michelle Obama kertoo tarinansa kronologisesti lapsuudestaan lähtien kohti tunnettuja vaiheita presidentti Barack Obaman vaimona. Elävästi hän kuvaa lapsuuttaan Chicagon South Sidella, eli kaupungin ns. ränskällä puolella. Isä ja äiti kannustavat Michelleä ja tämän veljeä olemaan kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta ja tukevat heitä opinnoissa aina Princetonin ja Harvardin huippuyliopistoihin asti. Michellestä tulee hyvin tienaava asianajaja, joka saa tutoroitavakseen lakifirmaan kesäperhoseksi palkatun Barackin.

Kutsumus vie Michellen lakifirmasta kaupungintalolle ja erilaisiin osallistaviin projekteihin. Samalla Barack alkaa luoda poliittista uraansa ensin paikallistasolla, sitten senaattorina ja lopulta Michellen mielestä turhankin nopeasti jo presidenttiehdokkaana. Kirjassa Michelle sanoo, että lapsiensa tähden hän olisi nähnyt Barackin ryhtyvän presidenttipeliin vasta vuoden 2016 vaaleissa. Lapset ovatkin Michellelle prioriteetti - olivat ne sitten omia tai muiden. Kaikki hänen presidentin puolisona tekemänsä aloitteet 
liittyvät tavalla tai toisella lapsiin tai nuoriin. Tunnetuin hänen aloitteistaan, Valkoisen talon pihalle perustettu kasvimaa, on osa hänen lapsuusajan lihavuutta ehkäisevää projektiaan.

Michelle Obama kertoo tarinansa vaikeatkin kohdat tyynellä, hyvin artikuloivalla äänellään, mutta kantaa äänessään myös lämpöä ja huumoria ja heittäytymistäkin, kun esimerkiksi laulaa katkelman Stevie Wonderin kappaleesta "You And I". Sivistys ja arvokkuus puskevat läpi niin, ettei voi kuin vaipua synkkyyteen verratessa Obamoita nykyiseen presidenttipariin. Toisaalta Michelle osaa olla myös kipakka, sillä häntä eivät estä Barackin tavoin presidentilliset pyrkimykset sovinnollisuuteen. Hän kertoo, mitä mieltä on nykyisestä presidentistä ja hyvällä syylläkin: kaiken muun pelon lietsonnan ohessa Trump oli kärkijoukoissa epäilemässä Obaman amerikkalaisen syntymätodistuksen aitoutta ja usutti siten puheillaan vietävissä olevia kannattajiaan Obaman kimppuun.

Becoming on todella mielenkiintoinen kurkistus paitsi Valkoisen talon kulisseihin, myös mustaan Amerikkaan ja rakenteelliseen rasismiin, jonka ylittäminen on mahdollista, mutta joka on silti yhä pysyvä osa Yhdysvaltoja. Kirja valaa myös uskoa siihen, että Amerikasta löytyy vielä sivistystä ja viisautta. Ihana Miche!