 |
| Jussi Valtonen: Siipien kantamat // Paula Hawkins: The Girl on the Train |
Jussi Valtonen nousi vuosi sitten tunnetuksi, kun hänen romaaninsa He eivät tiedä mitä tekevät (2014) voitti Finlandia-palkinnon. Tätä ennen kirjailijalta oli kuitenkin jo ilmestynyt kolme romaania, joista Siipien kantamat on nimenomaan kolmas. Romaani kertoo lukion äidinkielenopettajasta, Juhanista, joka työnsä lomassa kirjoittaa toista romaaniaan. Mies on eronnut jokin aika sitten vaimostaan oikeastaan perhetragedian seurauksena. Oppilaakseen Juhani saa Yhdysvalloista paluumuuttaneen Mariannen, joka on Juhanin tavoin palavasti kiinnostunut kotimaisesta kirjallisuudesta. Opettaja ja oppilas lähentyvät ja juorujakin alkaa jo kulkea. Mieleen tulee luonnollisesti Riikka Pulkkisen Raja-romaani (2006), jossa keskiössä on samankaltainen rajat ylittävä suhde.
Valtonen rakentaa hahmojaan tarkasti ja kuvaa heitä niin hyvässä kuin pahassa. Juhani koettaa rakentaa suhdetta aikuiseen naiseen, mutta kun toisen kanssa voi keskustella vain tosi-tv:stä, on ymmärrettävää, että mies muistelee kirjallisuuteen ja jazziin uppoutuvia keskusteluja oppilaansa kanssa. Toisaalta Marianne on fiksun ja pohdiskelevan puolensa lisäksi myös lukioikäinen, jota kiinnostavat Marja-Liisa Vartion tuotannon lisäksi vaatteet ja biletys. En tiedä, tulisiko teoksen loppu ymmärtää jonkinlaisena tuomiona Juhanille, vaikka hän ylittääkin rajan vasta tuomion saatuaan. Marianne taas tuntuu saavan siivet alleen samaisen rajanylityksen myötä. Teos jää pyörimään mieleen vielä viimeisen levyn päätyttyä.
***
The Girl on the Train onkin sitten jotain aivan muuta. Nimensä mukaisesti se kertoo naisesta, Rachelista, joka matkustaa päivittäin Lontoon keskustaan uskotellakseen kämppikselleen, että käy yhä töissä, josta on todellisuudessa saanut potkut alkoholin käytön vuoksi. Junassa istuessaan Rachel seuraa ikkunasta entisen kotitalonsa lähellä asuvaa pariskuntaa, joka vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä. Eräänä päivänä Rachel näkee vieraan miehen syleilevän talossa asuvaa naista ja pian saakin lukea lehdestä naisen kadonneen. Rachel tulee vedetyksi mukaan tapaukseen, mutta hänen omaa rooliaan vaikeuttavat ryyppäämisestä johtuva muistikatkos katoamisillalta sekä entisessä kotitalossa asuva entinen aviomies ja tämän uusi vaimo ja lapsi, jotka ovat näreissään Rachelin pyörimisestä lähistöllä.
Jännäri on rakennettu tuttujen salapoliisitarinoiden tapaan ja on lopulta nähtävissä eräänlaisena suljetun huoneen mysteerinä, jossa kaikki pelurit on tiedossa ja vuorotellen epäily kohdistuu kuhunkin henkilöön. Ääneen pääsevät Rachelin lisäksi myös kadonnut Megan sekä uusi vaimo Anna. Äänikirjassa kaikilla on myös mukavan ilmeikkäät äänet. Meganin roolissa kuullaan Uudesta Sherlockista tuttua Louise Brealeya. Pisteet on annettava Hawkinsille Rachelin hahmosta, joka kännisenä ja kulahtaneena kolmekymppisenä on enemmän sukua Bridget Jonesille kuin vaikkapa Gone Girlin kylmäävälle Amylle. Nähtäväksi jää, minkälainen siloitusoperaatio hahmolla on edessään ensi vuoden leffassa, jossa Rachelina nähdään Emily Blunt. Vieläkään ei dekkari ole suosikkilajini, mutta kyllä tämän hyvin eläytyvien kertojien avulla mielellään kuunteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti