Downton Abbey

Downton Abbey (2010-2015) oli komea 1910-20-luvuille sijoittunut sarja herraskartanosta ja sen kahden kerroksen väestä. Kausien mittaan päästiin seuraamaan Granthamin perheen ja heidän palvelijoidensa onnea ja surua läpi Titanicin uppoamisen ja ensimmäisen maailmansodan. Rakkaudet, rikokset ja onnettomuudet siivittivät hahmojen tarinalinjoja kausien varrella. Jokainen hahmo edusti tavalla tai toisella aikakauden piirteitä ja ilmiöitä lähtien sosiaalista nousua tekevästä autonkuljettaja-Tomista ja naisten oikeuksista innostuvasta Edith-tyttärestä vanhan koulukunnan jäärään hovimestari Carsoniin. Useimpien suosikkihahmo lienee kuitenkin Maggie Smithin näyttelemä leskikreivitär Violet Crawley, joka päihittää repliikkiensä mehukkuudessa koko muun näyttelijäkaartin.

Neljä vuotta sarja sai levätä nätisti tarinalinjat rusetille solmineen päätöskauden jälkeen, mutta sitten syystä tai toisesta tekijät päättivät vielä kerran kaivaa Downton Abbeyn naftaliinista täyspitkän elokuvan muodossa. Vaan siinäpä vastaan tuleekin jo ensimmäinen ongelma. Sarjamuodon suosion taustalla on sen mahdollistama syventyminen hahmoihin ja pitkiin tarinalinjoihin. Parin tunnin elokuva ehtii vain pintaraapaisuun - etenkin Downtonin kokoisen henkilögallerian kanssa. Elokuva yrittää ehtiä kertoa vähän lähes jokaisesta hahmosta ja samalla tuo uusiakin hahmoja mukaan. Lopulta yhteenkään tarinaan ei ehditä syventyä riittävästi ja toisaalta joidenkin hahmojen (Mr. Bates & Lord Merton, hello!) osuus elokuvassa jää niin kursoriseksi, että jälkikäteen en ole varma, oliko heille suotu vuorosanojakaan.

Koska elokuva ei uskalla tehdä suurta irtiottoa juonellisesti, jäävät henkilösuhteiden ja suurien tarinalinjojen kehittelyt vähiin. Elokuvan keskiöön on nostettu kuninkaallinen vierailu Downton Abbeyyn, joka tietysti saa niin Granthamit kuin palvelusväen jännityksen valtaan. Eniten juonen kaltaisia viritelmiä nähdään Tomin tarinassa, kun kuninkaallisten vieraiden mukana Downtoniin saapuu Violet Crawleyn serkku (Imelda Staunton) mukanaan seuraneitinsä Lucy (Tuppence Middleton), joka elää Tomin tavoin sosiaalisen nousun tehneenä ala- ja yläluokan välisessä ristipaineessa. Leskeytynyttä Tomia kun ei vielä sarjan aikana saatettu lopullisen onnen satamaan. Pientä kehittelyä on myös hovimestariksi nousseen Barrow'n tarinassa, kun kuninkaallisen seurueen mukana Downtoniin saapuu mies, joka jakaa Barrow'n salaisuuden.

Elokuva on kaunis silmäkarkki, mutta sen enempää siltä on turha odottaa.

This Is Going to Hurt

Adam Kay:
This Is Going to Hurt

Juliaihminen suositteli blogissaan Adam Kayn omakohtaista kirjaa This Is Going to Hurt (2017), ja kun se sattui olemaan tekijän itsensä lukemana Storytelissä, otin sen saman tien kuunteluun. Kay on nykyään kirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Sitä ennen hän ehti kuitenkin lähes kymmenen vuoden ajan harjoittaa lääketiedettä Britannian julkisen terveydenhuollon eli NHS:n palveluksessa. Näiltä vuosilta Kay on säilyttänyt päiväkirjansa, jotka ovat täynnä toinen toistaan hurjempia ja oudompia tapauksia sairaalan arjesta, ja joiden pohjalta Kay on kirjansa koostanut.

Gynekologiaan erikoistuneen Kayn tapauksissa synnytykset ovat isossa osassa, ja lopulta Kayn urakin oikeastaan päättyy yhteen sellaiseen. Kay saa kuulijansa purskahtamaan naurusta, kakomaan ällötyksestä, ihmettelemään ihmisten kekseliäisyyttä ja tuntemaan valtavaa empatiaa hillittömiin ylityötunteihin velvoitettuja, alipalkattuja lääkäreitä kohtaan. Vapaapäivä, saati loma vaikuttaa olevan tuntematon konsepti, jonka tietää mm. Kayn kollega, joka tulee hääpäivänään tekemään aamuvuoron täydessä häätällingissä. Kay itse laskeskelee, että hänen maksullisen parkkipaikkansa parkkimittari tienaa parempaa tuntiliksaa kuin hän, kun lasketaan ylityökorvauksettomat tunnit mukaan.

Hervottomat kertomukset, jotka Kay lukee hillityllä brittiaksentillaan, saivat aikaan huomiota herättäviä pyrskähdyksiä mm. pyörän selässä ja joukkoliikenteessä. Se jos mikä on hykerryttävän hyvän kirjan merkki.