Nix

Nathan Hill: Nix

Yllätin itseni ja lukaisin vaaperon päikkäreiden aikana Nathan Hillin yli 700-sivuisen esikoisromaanin Nix (The Nix, 2016, suom. 2017). Kiinnostuksen herätti mm. kirjailijan vertaaminen John Irvingiin, yhteen ikisuosikeistani. Ja komeilipa kirjan kannessa itsensä Irvingin kehukin (”Nathan Hill on huikeuden mestari.”). Itselleni teoksesta ei oikeastaan herännyt suoria yhteyksiä Irvingiin, mutta sen sijaan paikoitellen voimakkaastikin mieleen tuli Jussi Valtosen He eivät ole He tietävät TÄMÄ Finlandia-voittajaromaani.

Nix kertoo kymmenen vuotta sitä kirjoittaneen Hillin tapaisesta kirjailijasta, Samuelista, joka on jo vuosien ajan yrittänyt pusertaa esikoisromaaniaan paperille, mutta on juuttunut tylsään opetustyöhön chicagolaiseen collegeen ja käyttää vapaa-aikansa pelaten World of Elfcraft -nimistä nettipeliä. Samuelin äiti on hylännyt perheensä pojan ollessa varhaisteini, mutta pulpahtaa yhtäkkiä uudelleen Samuelin tietoisuuteen, kun tulee pidätetyksi heitettyään hiekkaa poliitikon naamalle. Kun kustantaja vaatii kustannussopimuksen purkamista ja ennakon palautusta korkoineen, keksii Samuel ehdottaa paljastuskirjan tekemistä otsikoihin nousseesta äidistään. Niinpä kirjailija lähtee selvittämään äitinsä hämyisiä taustoja.

Äidin taustan selvittämisen myötä sukelletaan vuoden 1968 Chicagoon ja tätä edeltäviin vuosiin Yhdysvaltain Keskilännessä, jossa äiti viettää nuoruutensa kärsien paniikkikohtauksista ja kuunnellen isänsä tarinoita norjalaisista taruolennoista, kuten näkistä, johon teoksen nimikin viittaa. Vuonna 1968 sukelletaan myös historiallisten hahmojen runoilija Allen Ginsbergin ja uutistoimittaja Walter Cronkiten päiden sisään, mikä tuo aina oman jännän lisäkerroksensa fiktioon. Pidän tekniikasta, kun se tehdään sopivan hienovaraisesti ja osana historian kuvausta, kuten esim. E. L. Doctorowin Ragtimessa (1975), ja Nixissä Hill hoitaa homman tyylillä kotiin.

Välillä käydään myös vuodessa, jolloin äiti jättää perheen ja jolloin Samuel tapaa ikäisensä kaksoset, jotka vaikuttavat vielä aikuisenakin hänen elämäänsä. Kirjan nykyhetkessä Samuelin vaivana on kirjaprojektin lisäksi hankalaksi heittäytyvä opiskelija ja apuaan pelimaailman ulkopuolella tarjoava himopelaaja Pwnage. Juuri yliopistomaailman ja internetin syövereiden kuvauksessaan teos muistuttaa Valtosen kirjaa. Molemmissa on myös keksitty i-tuote: Valtosella älypuhelimen uusi muoto iAM ja Nixissä alkuaikojen Facebookia muistuttava some-sovellus iFeel. Valtosen kirjasta pidin kovasti, enkä voi sanoa, ettenkö olisi Nixistäkin pitänyt, joskaan se ei yhtä vahvasti jäänekään mieleen pyörimään. Mutta nimen sentään muistan.