Moab Is My Washpot, The Fry Chronicles & More Fool Me

Storytelistä löytyivät Stephen Fryn kaikki kolme omaelämäkertaa herran itsensä lukemana, joten kuuntelin ne kaikki! Muistelin kuunnelleeni elämäkerroista ensimmäisen, Moab Is My Washpotin (1997) joitain vuosia sitten, mutta taisinkin sekoittaa sen Fryn romaaniin The Liar (1991). Siispä kuuntelin sen hieman epäkronologisesti kahden myöhemmän osan perään. Vaan eipä haittaa.

Stephen Fryssa tiivistyy utelias sivistyneisyys – erotuksena sisäänpäin lämpiävästä snobistisesta sivistyksestä. Hän on kiinnostunut yhtä lailla klassisesta musiikista ja musikaaleista, hengen ravinnosta, huumeista ja penkkiurheilusta, ja suurin rakkaus hänelle tuntuu olevan kaikki teknologiaan liittyvä. Hän on nuoruudessaan ollut niin nuorisovankilassa kuin opiskellut Cambridgessa. Ihastuttavan eksentrinen hahmo.

Stephen Fry: Moab Is My Washpot

Tuoreimmassa muistissa olevassa Moab Is My Washpotissa Fry kuvaa omia lapsuus- ja nuoruusvuosiaan. Vuosiin sisältyy keskeisesti sisäoppilaitokseen siirtyminen seitsemänvuotiaana. Fry maalailee laveasti poikakoulujen elämää ja tapoja ja oman seksuaalisuutensa ja seksuaalisen suuntautumisen löytymistä. Hän kuvaa ensirakkauttaan Matthew’tä ja samoihin aikoihin alkanutta kiinnostusta näpistelyyn. Näpistely kasvaa luottokorttivarkauksiksi ja pakomatkaksi, joka päättyy Stephenin 18-vuotispäivän aikoihin, kun nuoren miehen liian huonokuntoiset kengät kiinnittävät hotelliväen huomion. Seuraa tuomion odottelua vankilassa ja päätös muuttaa suuntaa, jotta rikoskierteen sijasta edessä häämöttäisi pääsy Cambridgeen.

Stephen Fry: The Fry Chronicles

Moabin jatko-osa on The Fry Chronicles (2010), joka keskittyy päähenkilönsä Cambridge-vuosiin ja näitä seuranneisiin menestyksen vuosiin 1980-luvun viihdemaailmassa. Cambridgessa näytteleminen ja käsikirjoittaminen vievät Fryn mennessään ja hän tutustuu mm. pitkäaikaiseen näyttelijäpariinsa, Hugh Laurieen. Teos vilisee brittiläisen kulttuurimaailman nimiä, joista tällaiselta ignorantilta pohjoiseurooppalaiselta menee iso osa ohi. Fryn kanssa samoissa piireissä liikkuvat Laurien lisäksi mm. Emma Thompson, Rowan Atkinson, Kenneth Branagh, Ruuvit löysällä (The Fast Show) -sarjan Paul Whitehouse ja Charlie Higson, Linnunradan käsikirja liftareille (Hitchhiker’s Guide to the Galaxy) -kirjailija ja Fryn kaltainen teknologianörtti Douglas Adams jne. jne. Kaikista Fry osaa kertoa myös toinen toistaan mainiompia anekdootteja, joiden hauskuus ei onneksi aina edes vaadi hahmojen tuntemista etukäteen. Hauskoja tarinoita ovat mm. Fryn kertomus joutumisesta osaksi modernia aarrejahtia, jossa hänen faksillaan oli merkittävä rooli, ja yhtäaikaiset kahden elokuvan kuvaukset Cambridgen ja Oxfordin kampuksilla, josta seurauksena oli yksi täysi floppi ja yksi Oscar-voittajaelokuva.

Stephen Fry: More Fool Me

Elämäkertojen toistaiseksi viimeinen osa on More Fool Me (2014), joka keskittyy Fryn niin sanottuihin kokaiinivuosiin eli pitkälti 1990-luvun alkuvuosiin. Kirja jatkuu käytännössä siitä, mihin edellinen osa jäi, eli Fryn ensimmäiseen kokaiinikokeiluun. Fry suorittaa myös melko pitkällisen kertauksen edellisistä osista, mutta se ei sinänsä haittaa, vaikka kirjoittaja itse kovasti pahoitteleekin vanhoille lukijoille tai kuuntelijoille aiheutuvaa toistoa (äänikirjaversioissa on hauskasti otettu huomioon formaatin muuttuminen). Tämän jälkeen luvassa on aiheestaan huolimatta melko riemukkaita tarinoita Fryn kokaiininkäyttöön liittyneistä toilailuista. Samalla Fry kuvaa työprojektejaan. Teoksen lopussa on lisäksi pitkä pätkä päiväkirjamerkintöjä noin vuodelta 1993, kun tekeillä on Fryn toinen romaani, The Hippopotamus (1994). Päiväkirjamerkinnöistä pilkahtava ajankuva on nostalginen: Fry käy mm. Mel Gibsonin ohjaaman ja tähdittämän Kasvottoman miehen (The Man Without a Face, 1993) ensi-iltanäytännössä.

Elämäkertojen juonista on paha mennä esittämään kritiikkiä, vaikka eipä sille Fryn värikkään elämän vuoksi ole aihettakaan. Toisaalta Fryn tulkitsemana tylsemmätkin tarinat kuulostavat hurjan mielenkiintoisilta ja jopa paikoittaiset jaarittelut ja hyppäykset aiheesta toiseen sopivat erinomaisesti kuunnelmaversioihin teoksista. Monta leppoisaa vaunulenkkiä ja bussimatkaa ehti näiden tahtiin tehdä. Ja vielähän Frylla riittää tarinaa kerrottavaksi, joten mielenkiinnolla odotan, milloin mahdollisesti seuraa jatkoa...