Kaikki oikein & Wenla Männistö

Marraskuun lukemishaaste? Pikemminkin lukemattomuushaaste, on nimittäin sen verran vähiin jäänyt vapaavalintainen lukeminen tässä kuussa. Onneksi sentään äänikirjoja voi kuunnella. Viimeisimpinä kuuntelussa on ollut pari tuoreehkoa kotimaista: Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein (2014) ja Riina Katajavuoren Wenla Männistö (2014).

Riina Katajavuori: Wenla Männistö // Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkösen teokset eivät hirveästi ole puhutelleet minua. En oikein löydä samaistuttavaa teoksien päähenkilöistä, naisista, joille shoppailu ja ulkonäkö tuntuvat olevan tärkeitä elämänarvoja. Kaikki oikein -teoksessa on kuitenkin mielenkiintoinen aihe eli lottovoitto. Mitä tapahtuu, kun rahaa on yhtäkkiä valtava määrä? Kenelle kertoa, miten rahat käyttää, saati säilyttää? Tekeekö raha onnelliseksi? Eeviä ja hänen miestään onnistaa ja tilille kilahtaa 7 miljoonaa euroa. Nyt ei enää tarvitse säästellä ja kituuttaa vuokralla. Nopeasti kuitenkin eteen alkaa tulla tilanteita, joihin Eevi ei ole varautunut. Olettavatko ystävät nyt, että Eevi maksaa aina kaiken ja vakuudetonta lainaa saa milloin vain? Kun ei tarvitse tehdä töitä ja rahasta ei ole kiinni, aviomiehen pullon korkki kiertyy yllättävän usein auki. Romaanin ajatusleikki on kutkuttava, mutta päähenkilöistä ja heidän yltiöperinteisistä sukupuolirooleistaan en taaskaan juuri välittänyt.

Riina Katajavuorta en ole aiemmin lukenut tahi kuunnellut. Wenla Männistö sai innostuneen vastaanoton ilmestyessään, joten luonnollisesti suhtauduin pienellä varauksella teokseen, joka uudistaa seitsemän veljeksen tarinaa siirtämällä tapahtumat 2010-luvun Käpylään ja nostamalla keskeisiksi ääniksi tarinan naishahmot. Ensi alkuun suhtauduin varauksella Männistön (ja Kiven kaiketi) hahmoihin, jotka olivat öykkäröiviä teinejä ja nuoria, mutta jotka kuitenkin olivat monipuolisesti perillä myös viime vuosituhannen mediakulttuurin ilmiöistä. Lopulta kuitenkin Katajavuoren tyypittelemät hahmot ja loputtomalla pommituksella tulevat kulttuuriviittaukset mm. Taistelutoverit-sarjoihin, Sofia Coppolan leffoihin ja jopa Putous-iskulauseisiin veivät mukanaan ja oli myönnettävä, että kuuntelin kirjaa lopulta innostuneen haltioituneena.

Seuraavaksi kuunteluun pääsee lisää kotimaista, tällä kertaa viime vuoden Finlandia-palkitun Jussi Valtosen Finlandia-palkittua He eivät tiedä mitä tekevät (2014) -romaania edeltävä teos Siipien kantamat (2007). Siitä lisää myöhemmin. Sillä välin vähän talviunia K:n tapaan.

007 Spectre

Kerää koko sarja.

Olen kasvanut VHS-kaseteille tallennetuilla Bond-elokuvilla. Pierce Brosnania en voinut sietää, mutta kun Daniel Craigin ensimmäinen Bond-elokuva, Casino Royale, ilmestyi  vuonna 2006, olin myyty. Kuten monet muutkin. Paitsi itse Bond, myös hänen vastaparinsa, Vesper Lynd, oli jotain uutta ja rosoista ja jopa melankolista. Quantum of Solacessa (2008) oli hieman välityön makua, mutta Skyfall (2012) oli jälleen täyttä rautaa nerokkaan pahiksen (Javier Bardemin pahoille teille lähtenyt agentti Silva) ja Bondin taustatarinaa paljastavan juonen ansiosta. Bond-saagan tuntijat hyrisivät loputtomille viittauksille vanhoihin Bond-tarinoihin. Elokuvan lopussa päädyttiin oikeastaan takaisin asetelmaan, jossa ollaan vanhoissa Sean Connery -Bondeissa: aulassa istuu miss Moneypenny ja topatun oven takana istuu pomona M niin kuin mies. Q järjestää työsuhdeautoksi 1960-luvun Aston Martinin.

Tästä jatketaan Spectressä (2015). Jo nimi paljastaa, että paluu Bond-juurille jatkuu, kun rikollisjärjestö Spectre ja sen johtaja Blofeld astuvat kuvaan. Myös Bondin omien juurien mylläys jatkuu siitä, mihin Skyfallissa jäätiin. Leffa käynnistyy tyylikkäällä kamera-ajorymistelyllä Meksikossa kuolleiden päivän hulinoissa. Komeita maisemia nähdään myös mm. Roomassa, Sveitsin Alpeilla ja Marokossa. Nykyajassa ollaan kiinni, kun siirrytään pähkäilemään agenttien tarpeellisuutta tämän päivän orwellilaisessa isoveli valvoo -yhteiskunnassa. Uhkana on koko MI6-organisaation alasajo, kun uusi pomo C (Uuden Sherlockin Moriarty eli Andrew Scott) runnoo läpi dataseurantaohjelmaa.

Spectreä on hehkutettu Casino Royalen veroiseksi ja sen pääosanaista, Léa Seydoux'n esittämää Madeleine Swannia peräti ensimmäiseksi feministiseksi Bond-tytöksi. Liiallinen hehkutus ehkä nostatti taas vastustusreaktion, mutta itse en pitänyt Spectreä Casino Royalen ja Skyfallin veroisena. Swann ei mielestäni ollut aiempia Bond-tsirbuloita kummempi ja Bondin muut naisseikkailut Spectressä olivat turhia henkäyksiä 1960-1970-luvun Bondien tympeistä kaatopuuhista. Ja voitaisiinko ihan tosissaan olla kutsumatta Monica Belluccia (51 v.) Bond-tytöksi. Tai sen puoleen myöskään Seydoux'ta (30 v.). Ja vaikka tiedän, että Bondien juonet hipovat realismin rajoja vain satunnaisesti, tuntui koko Daniel Craig -Bond-sarjan tapahtumien niputtaminen yhden mastermind-pahiksen tekosiksi jo turhan hatusta vedetyltä. Miinusta on pakko antaa myös pahiksista. Kun on nähnyt Andrew Scottin psykopaattisena Moriartyna ja Christoph Waltzin jumalaisen kamalana natsisotilas Hans Landana Tarantinon Kunniattomissa paskiaisissa (Inglourious Basterds, 2009), roolityöt C:nä ja Bondin menneisyydestä nousevana Oberhauserina tuntuvat jokseenkin laimeilta.

Mutta ei Spectreä voi täysin tyrmätä. Craigissä on yhä huikeasti karheaa karismaa ja tukitiimissä Q ja Moneypenny ovat vertaansa vailla. Q on jälleen luonut erikoisvarusteltuja autoja, joiden ominaisuudet on merkitty hellyttävän retrolla dymo-tekstillä. Bondin ja Swannin asut ovat vimpan päälle tilanteessa kuin tilanteessa, joten maisemien lisäksi leffassa riittää silmäkarkkia. Toimintatilanteissa on tuttuun tapaan myös vauhtia ja näyttävyyttä, tosin ei mitään sen kummempaa, mihin nykykatsoja ei jo olisi tottunut. Oivaa viihdettä, mutta ihan ei nyt osuttu napakymppiin meikäläisen taululla.

K sen sijaan osuu aina kohteeseensa.

Yksin Marsissa

Piti ehtiä leffaan ennen lippujen vanhentumista, joten puolihuolimattomasti valittiin Ridley Scottin uutuus, Andy Weirin romaaniin pohjautuva Yksin Marsissa (The Martian, 2015), josta oli kuulunut hyvää pöhinää. Elokuvassa lähitulevaisuudessa botanisti-astronautti Mark Watney jää yksin Marsiin, kun hänen epäillään kuolleen ja muu miehistö joutuu jättämään punaisen planeetan myrskyn vuoksi. Pääosassa leffassa on Matt Damon ja sivuosassa mm. Jessica Chastain. Jotain kovin tuttua tässä tuntui olevan. Ai niin. Vuosi sitten Interstellarissa Matt Damon esitti yksin vieraalla planeetalla asustelevaa tutkija-astronauttia jossain lähitulevaisuudessa. Ja mukana oli Jessica Chastain. Yksin Marsissa on myös samaa pseudotieteellisyyttä kuin toissavuotisessa Gravityssä, jossa Sandra Bullock ratkoi itsensä avaruudesta takaisin Maan kamaralle. Mutta eipä sillä, turha sitä on toimivaa kaavaa mennä rikkomaan. Sillä kyllähän Yksin Marsissa toimii.

Watney jää kuolleelle planeetalle turvanaan vain astronauttien tukikohta, avaruusmönkijä, oma kekseliäisyytensä ja tehtävän kapteenilta jäänyt diskomusiikki. On kiehtovaa seurata, miten Watney ratkoo elossa pysymisen kannalta keskeisiä ongelmia, joista ruoan riittävyys on yksi akuuteimmista. Maan kamaralla satelliittikuvat paljastavat NASA:lle vasta päivien kuluttua astronautin yhä elävän. Tällä välin hänen tiiminsä on lähes vuoden mittaisella paluumatkalla kohti Maata surien menetetyksi luulemaansa kollegaa. Alkaa suuroperaatio, joka alkaa yhteyden saamisella Watneyyn ja sen jälkeen pohtimisella, miten hänelle olisi mahdollista lähettää tarvikkeita ennen seuraavaa miehitettyä Mars-lentoa. Seuraa jännittäviä käänteitä, nerokkaita ideoita ja rakentavaa yhteistyötä.

Yksin Marsissa on ehdottoman iloinen yllätys - etenkin Ridley Scottin toisinaan hieman tasapaksujen toimintapläjäysten joukossa. Matt Damon on taas huippuvireessä perusjampan oloisena tyyppinä, joka päättää selvitä ja erittelee tuntojaan videopäiväkirjalle. Maan kamaralla mm. Jeff Daniels, Sean Bean, Chiwetel Ejiofor ja Kristen Wiig yrittävät estää paitsi imagollista myös humaania katastrofia. Avaruusaluksella Chastainin lisäksi ristipaineessa elävät mm. Katie Mara ja Michael Peña. Jännitystä ilman varsinaisia pahiksia ja aseena lähinnä järjen voima. Sopivan nörttiä makuuni eli kiitos ja lisää tätä!

Ground Control to Major K