Belgravia, Tee se itse -vauva & Juurihoito

Storytelin äänikirjat ovat olleet suosiossa viime aikoina, kun vapaa-aika, keskittymiskyky ja hereillä pysyminen ovat olleet koetuksella. Kuunteluun on päässyt viime aikoina tuoreita, viime vuonna ilmestyneitä teoksia.

Julian Fellowes: Belgravia

Mielikuvituspoikaystävän jälkeen kuuntelin Downton Abbeyn luojan, Julian Fellowesin romaanin Belgravia (2016), lukijanaan symppis Eero Saarinen. Teoksessa seurataan Downtonin tapaan Englannin seurapiirien vaiheita niin ylä- kuin alakerran puolella. Tällä kertaa liikutaan vielä hieman varhaisemmissa vaiheissa, ensin Waterloon taistelun aattona vuonna 1815 ja sitten 1840-luvulla. Kauppiassuvun tytär Sophia uskotellaan valenaimisiin aatelispoika Edmundin kanssa ja alkunsa saa salattu äpärälapsi, jonka isä menehtyy Waterloossa ja äiti lapsivuoteella. Lapsen aikuistuttua ulkopuolisen pariskunnan kasvattamana salaisuuden paino vaivaa yhä Sophian vanhempia ja pian leikitellään tulella Edmundin vanhempien ja heidän perijäksi nousseen veljenpojan kanssa.

Belgravian juoni on loppuun asti oikeastaan yllättävän yllätyksetön, mutta Fellowes osaa sen sepittää silti mukaansa tempaavalla tavalla. Toisaalta juuri tuo tarinan heppoisuus tai arvattavuus olisi sallinut kirjailijalle tilaa paneutua hieman syvemmin vaikkapa ajankohdan maailmaan ja etenkin sen luokkaeroihin. East Endin kengättömät lapset kuvataan lyhyesti, mutta tuohon puoleen Lontoosta olisi voinut kurkistaa laajemminkin heittäytymättä silti täysin Dickensiksi. Lisäksi monet hahmot jäävät melko ohuiksi ja korostuneen nihkeiksi. Eihän romaanissa toki olekaan samalla tavalla tilaa revitellä kuin kuuteen kauteen venyneessä Downtonissa, jossa kieroistakin hahmoista kuoriutui inhimillisiä ja jopa sympaattisia puolia (voi tuota Thomas-velikultaakin!), mutta ehkä hahmoja olisi sitten voinut karsia, mikä olisi sallinut tilaa muiden hahmojen syventämiselle. No, oli teos silti nautinnollista kuunneltavaa, ja kyllähän lopun huipennuksen kiertely ja kaartelu sai pulssin kohoamaan ennen odotettua onnellista päätöstä.

***

Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva

Karoliina Sallisen Tee se itse -vauvan (2016) valitsin kuunneltavaksi itselleni ajankohtaisen aiheen vuoksi. Teoksessa seurataan Usvan raskautta alusta loppuun vuorotellen joko Usvan tai tämän puolison Juhan näkökulmasta. Tuttuja juttuja oli siis vastassa, vaikka raskausaika alkaakin tuntua jo etäiseltä. Mutta voi ei. Teoksen molemmat päähahmot olivat kertakaikkisen raivostuttavia ja sangen vähän samaistuttavia. Usva on olevinaan superhauska ja spontaani hippityttö, joka tanssii pöytien päällä ja järjestää teemabileitä, ei osaa siivota, vauhkoaa sukupuolineutraalista kasvatuksesta ja ostaa sitten sukupuolikoodattuja vauvanvaatteita. Juha taas on anaalisen pedantti ja kaiken kaikkiaan epämiellyttävä nipottaja, joten on ristiriitaista, että häneltä kuitenkin löytyy parisuhteen ulkopuolisiakin kavereita.

Olisin kovin mielelläni tykännyt tästä teoksesta, mutta tällä kertaa en vain päässyt yli epämiellyttävistä hahmoista. Ehkä Tee se itse -vauva olisi toiminut paremmin, jos olisin voinut samaistua enemmän parin vaiheisiin ja ongelmiin, kuten aamupahoinvointiin. Lapsettomuuden pelkoa teoksessa sivutaan ihan asiallisesti. Ehkä liikun väärissä piireissä, mutta ihmetyttää myös joka paikassa, mukaan lukien tämä kirja, vastaan tuleva stereotypia neuvojaan pakkosyöttävistä kestovaippailija-perhepetiäideistä, kun itse en ole vielä yhteenkään sellaiseen törmännyt tosielämässä. Ei niistä tarvitse maalata jokaiselle odottajalle kauhukuvia, eikä ylipäätään vahvistaa tuollaisia loppupeleissä naisten höpsähtäneidyydelle nauravia luokitteluja.

***

Miika Nousiainen: Juurihoito

Olen lukenut kaikki Miika Nousiaisen aiemmat romaanit, joten oli luontaista ottaa kuunteluun tuoreeltaan myös Nousiaisen uusin, neljäs romaani, Juurihoito (2016). Kirja kertoo mainosalalla työskentelevästä Pekasta, joka löytää hammaslääkärin vastaanotolta sattumalta velipuolensa Eskon, joka suorittaa Pekalle juurihoidon. Yhteinen isä on hylännyt kummatkin pojat vuoron perään, ja tutustuessaan toisiinsa veljekset päättävät lähteä seuraamaan isän jälkiä. Ilmeneekin, että isän jäljiltä löytyy lisää sisaruksia, yhtä lailla hylättyjä kuin Pekka ja Esko.

Kaikissa Nousiaisen kirjoissa on ollut naivistista liioittelua ja sama toistuu Juurihoidossa ja vieläpä maantieteellisissä mitoissa. Isän metsästys vie alati kasvavan joukon Ruotsista Thaimaahan ja lopulta Australiaan asti. Uudet käänteet ja maailmanmatkaus tuo jossain määrin mieleen Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -romaanin (2010, suom. 2011), joskaan nyt ei olla pahiksia pakosalla, eikä sotkeuduta maailmanhistorian merkkitapahtumiin. Eskossa on kuitenkin samaa lapsekasta sattuman kautta menestyjää kuin Jonassonin Allanissa tai Forrest Gumpissa.

Juurihoito oli mukaansatempaava, vaikkei ehkä Nousiaisen paras. Australia-fanina mielenkiintoisia olivat luonnollisesti Australia-osuudet ja pidin etenkin varsin kaunistelemattomasta tavasta, jolla maan historiaa tuntemattomat veljekset pannaan näkemään aboriginaalien kohtelu Australiassa vielä tänäkin päivänä.