Lempi & Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalon esikoisromaani Lempi (2016) kiinnosti etukäteen rakenteensa vuoksi. Teos kertoo Lempistä, mutta ei hänen omin sanoin, vaan hänen lähimpiensä, miehensä Viljamin, aputyttönsä Ellin ja siskonsa Siskon kertomana. Storytelillä oli teos valikoimissaan, joten kuuntelin sen edellisten kotimaisten äänikirjojen jatkoksi.

Lempin tarina on oikeastaan varsin traaginen ja se jättää paljon avoimeksi vihjaamalla vain epämääräisesti, miten Lempin kohtalo paljastuu. Onnekas Viljami saa kouluja käyneen kauppiaan tyttären vaimokseen pohjoisen perukoilla sijaitsevalle maatilalleen. Eletään kuitenkin jatkosodan aikaa ja yhteisen kesän jälkeen Viljami saa jo kutsun rintamalle. Lempi jää tilalle yhdessä Ellin, kasvattipoika Anteron ja vatsassa kasvavan Aarren kanssa. Ellin silmissä hienohelmainen Lempi on kaksinaamainen ja ansaitsee kohtalonsa, joka avaa Ellille tilaisuuden edetä maailmassa. Lempin Sisko-kaksonen näkee Lempin itseään kauniimpana, mutta yllättäen löytääkin siskoksista ensimmäisenä sulhasen saksalaisesta sotilaasta. Siskokset myös leikillään sopivat, että Lempi ottaa puolisokseen ensimmäisen kaupalle ilmaantuvan miehen, jolloin Viljami saapuu paikalle. Sisarusten tiet eroavat, kun Lempi lähtee pohjoiseen ja Sisko päätyy sodan loppupuolella vastentahtoisen ja väkivaltaisen sulhasensa kanssa Saksaan.

Hahmoista Viljami jää ohuimmaksi ja epäkiinnostavimmaksi, kun taas naishahmot ovat Rytisalon avoimiksi jäävistä kysymyksistä huolimatta tai jopa niiden ansiosta kiinnostavia ja monisyisiä. Elliä motivoi katkeruus, mustasukkaisuus ja suoranainen julmuus mutta myös rakkaus. Sisko on hiljaisesti vahva huolimatta tuntemastaan alemmuudesta Lempin rinnalla. Lempi, tuo äänetön päähenkilö, on arvoituksellisin kaikista. Lemmekäs kirjeissään rintamalle, mutta silti jäänyt kiinni miehelleen pienistä tyytymättömyyden hetkistä. Kovasti kiinnostunutta esittävä Ellille, mutta ehkä sittenkin haluton maatilan töihin. Rakas sisar, mutta siltikin ehkä jopa niin kilpailuhenkinen, että nai kenet hyvänsä ehtiäkseen sisartaan ennen naimisiin.

Lempistä tulee ajoittain mieleen Katja Ketun Kätilö ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeys lähinnä aikakautensa ja tapahtumapaikkojensa vuoksi, mutta myös kirjalliselta laadultaan Rytisalon esikoinen ansaitsee paikkansa samassa seurassa.

***

Chimanda Ngozi Adichie:
Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Kirjastosta löysin kohuakin herättäneen, kaikille yläkoululaisille jaetun Chimanda Ngozi Adichien alun perin tähän TEDx Talkiin perustuvan 45-sivuinen esseekirjasen Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (We Should All Be Feminists, 2014, suom. 2017). Afrikkalaisena Adichie luonnollisesti tarttuu omassa kulttuurissaan esiintyviin sukupuolten tasa-arvon epäkohtiin, jotka suomalaiselle voivat tuntua kaukaisilta (mm. miesseuralaisen vaatimus yökerhoon mennessä tai oletus siitä, että naisen rahat eivät ole tämä itse ansaitsemia), mutta näiden esimerkkien lisäksi Adichiella on paljon Suomeakin koskettavaa asiaa (TJEU: Suomen hallituksen kokoonpano). Onnellisempien miesten ja naisten maailma edellyttää Adichien mukaan niin tyttöjen kuin poikien kasvattamista eri tavalla kuin ennen: miehisyyden ahdas määrittely, rahan ja miehisyyden yhdistäminen ja tyttöjen opettaminen tekeytymään pieneksi ovat karhunpalveluksia kaikille. Muutokset kasvattamisessa eivät kuitenkaan tarkoita sukupuolten erojen unohtamista tai peittämistä.

Komppaan Adichien ajatuksia sukupuolten välisestä tasa-arvosta täysillä ja arvostan hänen tapaansa esittää asiansa lempeästi ja provosoitumatta ja ymmärtäen jopa aiheen käsittelemiseen liittyvän vaikeuden (s. 38): ”Aihe vaivaannuttaa ja toisinaan jopa ärsyttää monia. […] On nimittäin aina rasittavaa ajatella, että vallitseva tilanne muuttuisi.” Adichiella on myös hieno vastaus siihen, miksi meidän pitäisi olla feministejä, eikä esimerkiksi vain puolustettava ihmisoikeuksia (s. 38-39):

Olisi kuitenkin epärehellistä olla puhumatta feminismistä. Naisten oikeudet kuuluvat tietenkin yleisiin ihmisoikeuksiin, mutta jos viittaa epämääräisesti ihmisoikeuksiin, kiistää sen, että ongelmia tuottaa nimenomaan ja erityisesti sukupuoli. Se on yksi tapa teeskennellä, ettei naisilta ole kielletty vuosisatojen ajan miehille suotuja oikeuksia. Yksi tapa väittää, etteivät naiset kärsi sukupuolestaan Yksi tapa väittää, ettei ongelma liity nimenomaan naisena elämiseen vaan ihmisenä elämiseen.

Mahtavaa, että juuri tämä teos on päätetty jakaa koululaisille. Paitsi tärkeän sanomansa, se tarjoaa myös harvinaisen katsauksen afrikkalaiseen kirjallisuuteen kaikessa lyhykäisyydessäänkin.