He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Taisin mainita jo marraskuussa lukevani Jussi Valtosen Finlandia-voittajateosta vuosimallia 2014. Silloin se tosiaan tuli luettuakin, mutta postaus jäi erinäisten koulu- ja perheenlisäyskiireiden jalkoihin. Kaivellessani muististani teoksen tarkempia yksityiskohtia voin ensimmäiseksi jo todeta romaanin olleen erinomaisen ja odotukset ylittävän. Pidin jo Valtosen edellisestä kirjasta Siipien kantamat (2007), mutta tämä oli sitäkin tyydyttävämpi. Jos jotain on kritisoitava, niin kirjan nimeä, joka ei millään jäänyt päähäni. Minua varten ovat selkeät, yksisanaiset kirjannimet, kuten Taisteluni, Oneiron tai Lopotti. Muistini rajamailla mennään jo Neljäntienristeyksellä, Sateenvarjotarinalla ja Mielikuvituspoikaystävällä.

Mutta takaisin siis He tietävät… He eivät ole… Ne tekevät tiedettä?? Valtosen kirjaan. Pääosassa ovat juutalaisamerikkalainen professori Joe, tämän entinen suomalainen puoliso Alina ja heidän yhteinen poikansa Samuel. Joe jättää perheensä Suomeen pojan ollessa tuskin vuoden ikäinen ja perustaa uuden perheen Yhdysvalloissa. Katkeroitunut Alina pitää huolen, ettei mies kuvittele Samuelin kaipaavan tätä elämäänsä. Näin saa alkunsa väärinkäsityksiin ja vääriin ajoituksiin perustuva tapahtumasarja, joka kuvaa kommunikoinnin ja toisen kuuntelemisen vaikeutta ja tärkeyttä.

Samuel herää kiinnostumaan eläinten oikeuksista samalla kun Joe perheineen joutuu eläinaktivistien vihan kohteeksi, sillä Joe käyttää koe-eläimiä tutkimuksissaan. Joen tytär uudesta avioliitosta saa käyttöönsä uusinta teknologiaa olevan iAm-laitteen, joka kytkeytyy suoraan käyttäjänsä mieleen ja verkkokalvoille ja luo samanmielisyyden kuplan tarjoten vain käyttäjän mieltymysten mukaista sisältöä. Laite on osa laittoman rajoja hätyyttelevää markkinointikikkailua, jolla tyttö valjastetaan toimimaan piilomainostajana milloin millekin farkkumerkille, hittibiisille tai jopa epämääräisille ujoutta poistaville lääkkeille.

Teos koostuu siis sangen monipuolisista aineksista, mutta Valtonen pitää paketin kasassa ja luo hurjan tarkan dystopian iAm-kuvauksillaan ja edellisen teoksensa tapaan moniulotteisia, kokonaisia hahmoja, joilla kaikilla on vikansa ja hyveensä. Mielestäni todella taitavasti Valtonen käsittelee ulkomaalaisen silmien kautta välittyvää kuvaa 1990-luvun alun Suomesta, sen ilmapiiristä ja kansakunnan tavoista hahmottaa maailmaa ja omaa historiaansa, samoin kuin tuon aikakauden kehittyvää teknologiaa, kuten sähköpostia! Teoksen tarina kulkee kohti vääjäämätöntä loppuaan ja hitaahkon alun jälkeen ahmin jännittyneenä viimeiset sivut. Ehdoton lukusuositus tälle ja seuraava Valtosen kirja tarkkailuun.