Jane Austen aikalaisemme

Heta Pyrhönen: Jane Austen aikalaisemme

Yleisestä kiinnostuksesta ja henkilökohtaisistakin syistä päädyin lukemaan Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professorin Heta Pyrhösen kirjoittaman teoksen Jane Austenista (2014). Kauniskantinen kirja on mukavan helppolukuinen ja lähestyttävä - kuin kevytkirjallisuustiedettä - sillä turha jargon ja lähdeviitteet on siistitty pois tieltä. Kirja tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia Austenin teoksiin ja niistä sittemmin tehtyihin tv- ja elokuvasovituksiin sekä kirjallisiin jatko-osiin tai muunnelmiin. Lukemistani ei oikeastaan haitannut edes se, että pari Austenin romaaneista on vielä lukematta. Päinvastoin, heräsi kiinnostus lukea nekin vielä jonakin päivänä.

Pyrhönen erittelee syitä, jotka ovat säilyttäneet Austenin suosion tähän päivään. Taidokas ja hienovarainen ironian käyttö ja ehkä osin sen myötä syntyvä illuusio siitä, että Austen puhuttelee lukijaansa henkilökohtaisesti, on yksi syy. Hahmojen ja tapahtumapaikkojen niukka kuvaus taas sallii lukijalle vapauden kuvitella fiktion maailman haluamansa laiseksi. Kenties tämä piirre on innostanut myös moniin audiovisuaalisiin tulkintoihin. Jotkin tulkinnat saattavat vaikuttaa jo jopa alkuperäisteosten lukemiseen, kuten BBC:n kuusiosainen sarja Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, joka teki Colin Firthistä monelle ainoan ja oikean herra Darcyn.

Pyrhönen tuo esiin, kuinka alkuperäisteosten uudelleentulkintoihin vaikuttaa aina niiden tekoajankohta ja kulttuuri. Tulkinnoissa historiaa ei usein pyritäkään esittämään autenttisena, vaan 1700-1800-luvun taitteen Englanti rakentuu niissä kulttuuriperinteen muovaaman motiivivaraston tarjoamista sekalaisista aineksista. Austenin teoksista poiketen tunteiden näytteillepano on nykyaikaiseen tapaan niissä keskeisellä sijalla, jolloin yhteisön sosiaaliset säännöt näyttäytyvät usein kahlitsevina. Esimerkiksi monissa Ylpeyttä ja ennakkoluuloa hyödyntävissä teoksissa rakkaus on nostettu kahden yksilön väliseksi asiaksi, kun Austenilla avioliitto ja yksityiset tunteet ja ratkaisut kytkeytyvät osaksi yhteisöelämää ja sitä ohjaavia periaatteita. Itsetutkiskelu yhteisön kontekstissa on keskeistä Austenin sankareille, kuten Emmalle, joka havahtuu virheidensä näkemmiseen yritettyään parittaa milloin ketäkin yhteisönsä jäsentä keskenään.

Emma-romaanista Pyrhönen nostaa esiin myös sen mielenkiintoisen luonteen uudelleenlukemista vaativana teoksena. Austenin usein hyödyntämä kertojan ja hahmon yhteenkietoutunut esitystapa eli vapaa epäsuora puhe huijaa lukijaa ensilukemalla tulkitsemaan tapahtumia Emman mielikuvituksen värittämästä näkökulmasta, ja vasta uudelleenlukemalla, tietäessään asioiden todellisen laidan lukija voi erottaa Emman ja kertojan katsantokannat toisistaan. 

Myös muista teoksista Pyrhönen noustaa esiin Austenin kirjoitajantaitoja korostavia piirteitä. Kasvattitytön tarinassa hänen kertojansa esimerkiksi onnistuu osoittamaan ymmärrystä ja myötätuntoa myös sivuhenkilöitä kohtaan ja esittämään heidät kokonaisina hahmoina. Osassa hahmoista näkyy lisäksi uuden romantiikan ajan ihmiskuvan vaikutus. Myös Viisastelevassa sydämessä Austen huomioi muuttuvan yhteiskunnan, kun irrottaa sankarinsa hiljalleen rappeutuvasta maaseudun aristokratiasta ja liittää tämän toiminnallaan maata rakentavaan ja puolustavaan laivastoon. Kirjallisuuskentän ja romaanilajin tuntemuksensa Austen osoittaa teoksessaan Neito vanhassa linnassa, jossa hän sulattaa yhteen erilaisia kirjallisia aineksia ja lempeästi parodioi 1790-luvun suosikkigenreä, goottilaista romaania.

Pyrhösen katsaus Jane Austeniin on hyvä johdatus Austenin romaanien pariin joko uudestaan tai ensimmäistä kertaa. Alkuperäisteoksissa lienee viisainta pysytellä tästedeskin Pyrhösen esittelemien lukuisien kohtuullisen kamalalta kuulostavien kirjallisten jatko-osien, spin-offien ja zombiversioiden sijasta. Vai mitä, K?