keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Pikku naisia



Vielä ennen viikonlopun Oscar-valvojaisia kävin katsomassa Greta Gerwigin ohjaaman uuden version Pikku naisista (Little Women, 2019). Kertooko sitten omasta iästäni vai uusintaversioiden nopeutuneesta syklistä, mutta kyseessä on jo toinen Pikku naisia, jonka olen käynyt leffateatterissa katsomassa. Edellinen versio on vuoden 1994 klassikko pääosissaan Winona Ryder ja Christian Bale.

Leffa jäi puvustusta lukuun ottamatta vaille palkintoja, mutta sillä oli kuusi ehdokkuutta, mm. Saoirse Ronanin pääosaehdokkuus Jo Marchin roolista ja Florence Pugh’n sivuosaehdokkuus Amy Marchin roolista. Muissa rooleissa nähdään mm. Emma Watson, Laura Dern, Bob Odenkirk (Better Call Saul), Meryl Streep, Timothée Chalamet, James Norton ja Chris Cooper - isoista nimistä ei siis ole puutetta.

Gerwigin ote on mukavan nykyaikainen, vaikka toki Louisa May Alcottin alkuperäisromaanikin (1868-1869) jo pitää sisällään feministisen pohjavireen. Miehet ovat tässä tarinassa statistin roolissa. Naisten taloudellinen asema 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla on silti yhä vahvasti sidoksissa joko isään tai aviomieheen. Pikku naisten lähipiirissä mallia vapaudesta näyttää kuitenkin Streepin esittämä rikas vanhapiika, täti March.

Gerwigin käsissä tarinassa hypitään paljon eri aikatasoilla ja pientä narratiivista leikittelyäkin nähdään, kun Jo lupaa kustantajalleen saattaa päähenkilönsä miehelään, jonka jälkeen tähän soveltuva kohtaus nähdään elokuvassa. Onko kyseessä elokuvan maailman tositapahtuma vai Jon vastentahtoinen muokkaus tapahtumiin?

Tarina kestää erinomaisesti tämänkin uudelleen kerronnan ja mielelläänhän tämänkin version katsoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti