Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru

Indrek Hargla: Apteekkari
Melchior ja Gotlannin piru

HS:n kesädekkari katsauksessa virolaisnimimerkki Indrek Harglan teos Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru (Apteeker Melchior ja Gotlandi kurat, 2017, suom. 2019) oli saanut täydet viisi tähteä, joten kun bongasin sen Storytelin äänikirjavalikoimasta, otin kirjan samantien kuunteluun. Kirja on jo kuudes sarjassaan, mutta toimii mainiosti myös irrallaan aiemmista osistaankin, joskin niihin selvästi viitataankin silloin tällöin. Kirjasarjassa seurataan 1400-luvulla elävää tallinnalaista apteekkari Melchior Wakenstedea, joka ilmeisesti kerta toisensa jälkeen päätyy selvittämään murhia.

Gotlannin pirussa seurataan paitsi Melchioria, myös hänen samannimistä poikaansa, joka kertoo isälleen olevansa apteekkariopissa Lyypekissä, mutta onkin liittynyt salamurhaajien veljeskuntaan ja haikailee rakastettua Luciaansa, jonka isä uhkaa velkojaan vastaan kaupata tämän kilpakosijalle. Melchior Jr saa kuulla Gotlannin pirusta, salaperäisestä tappajasta, joka on matkalla Tallinnaan ja joka saattaa yrittää vahingoittaa isä-Melchioria. Varoituskirje tavoittaa isän, mutta apteekkarilla on muitakin huolia, kun asiat apteekissa ovat rempallaan ja kuoleva kauppias pyytää Mechioria selvittämään murhan, johon kauppias kertoo joskus sotkeutuneensa. Onneksi Piritan luostarin puutarhurina toimiva tytär Agatha näkee isäänsäkin tarkemmin, mihin isä on itsensä sotkenut.

Juoni ja rikokset kirjassa ovat aikamoisen kylmääviä ja raakoja, kuten ehkäpä elo ylipäätään tuona aikana. Kirjassa itse rikosjutun lisäksi kiinnostavinta on nimenomaan Harglan historiallisiin tosiasioihin tarkasti perustuva kuvaus 1400-luvun Tallinnasta ja Euroopasta laajemmin. Gotlannin pirun tapahtumat ajoittuvat tarkasti vuosiin 1432-1433, sillä tapahtumien taustalla vaikuttaa keväällä 1433 Tallinnassa suurta tuhoa aiheuttanut tulipalo. Tuon ajan maailmassa uskonnolla on merkittävä asema ja rikostentekijöillä julma kohtalo. Hirsipuussa on aina syytä killua jonkun varoittamassa muita pahantekijöitä. Ainakaan kuunnellussa muodossa pitkähkötkin kuvailut ajan tavoista eivät haitanneet, sillä oikeastaan ne ovat tarpeellinen vastapaino tyypillisen pintapuolisille henkilöhahmoille.