keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Mad Max – Ukkosmyrsky


No niin, nyt on katsottu Mad Maxin kaikki osat. Järjestyksenä oli lopulta 2, 1, 4, 3. Luonnollisesti. Puuttuva palanen tuli sattumalta vastaan fillarilenkin varrella, kun pysähdyin pitämään banaanin mittaista taukoa vastaan tulleen kirjaston kohdalle. Sielläpä hyllyllä minua odottikin Maxin kolmas seikkailu (Mad Max Beyond Thunderdome, 1985).

Kolmososa käynnistyy, kun Braveheart-tukan kasvattanut Max tulee jo kakkososasta tutun lentäjä-Jedediahin ryöväämäksi. Max lähtee omaisuutensa perään ja saapuu Vaihtokaupunkiin. Kaupunkia johtaa Tina Turnerin näyttelemä Aunty Entity, mutta sen energiantuotannosta vastaa kummajainen nimeltään MasterBlaster, jossa yhdistyvät nerokas lyhytkasvuinen Master ja hänen ”vartalonsa”, vuoren kokoinen Blaster. Johtoasemasta kilpaileva Aunty Entity lupaa tarjota apuaan, jos Max kukistaa Blasterin Thunderdome-nimisessä otteluhäkissä, jonne kaksi astuu sisään ja josta vain yksi tulee ulos. Seuraa siis näyttävää mätkintää ja taistelua erilaisin asein yleisön seuratessa häkin seinustoilla. Kaikki ei kuitenkaan suju käsikirjoituksen mukaan ja Max päätyy jälleen yksin aavikolle.

Kuolemalta hänet pelastaa lapsista koostuva keidassiirtokunta. Mutta pannahinen! Muutama näistä muksuista päättää lähteä kohti Vaihtokaupunkia ja Maxin täytyy lähteä pelastamaan heitä. Apunaan hänellä on yksi joukon vanhimmista, Savannah. Vasta leffan loppupuolella nähdään viimein sarjaa leimaava tietakaa-ajo. Tällä kertaa sota- tai bensarekan asemesta pakoon pyritään eksoottisesti junalla. Kiinnitin leffassa huomiota myös sen naishahmoihin. Nelososasta kun jotkut ovat jopa pahoittaneet mielensä, kun se paljastuikin - iik! – feministileffaksi. Myös kolmosessa nähdään jo vahvoja naisia, Turnerin Aunty etunenässä, mutta myös lapsijoukon Savannah, joka pitää yllä perimätietoa maailmasta ennen katastrofia. Heistä ei onneksi kuitenkaan vielä voi vetää palkokasvia nenään, sillä Max pysyy vielä ehdottomana sankarina tässä osassa.

Bongasin muuten tämän mielenkiintoisen ja aika uskottavankin teorian siitä, ettei nelososan Max olekaan enää alkuperäinen moottoritiepoliisi Max Rockatansky vaan aikuiseksi kasvanut kakkososan villilapsi!

Say WHAT now???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti