Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja

David Foster Wallace: Vastenmielisten
tyyppien lyhyitä haastatteluja

Luin vuosi sitten David Foster Wallacen essee- ja reportaasikokoelman Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2012) ja olin täysin myyty hulvattomille ja itsekriittisille kuvauksille hummerifestivaaleilta, aikuisviihdegaalasta ja luksusristeilijältä. Nyt luin Wallacen (1962-2008) toisen suomennetun kokoelman, Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja (Brief Interviews with Hideous Men, 2007, suom. 2014), joka koostuu lyhytproosasta.

Tämä kokoelma ei iskenyt yhtä kovaa. Osa teksteistä jätti suorastaan kylmäksi tai tylsistyneeksi, mutta muutama nerokaskin teksti oli mukana. "Olipa kerran äiti, jolla oli emotionaalisesti hyvin, hyvin vaikeaa" (s. 274) aloittaa tarinan "Itsemurha eräänlaisena lahjana" ja kuvaa hyvin Wallacen tyyliä rikkoa lukijan tavanomaiset odotukset ja toisaalta hänen intoaan analysoida hahmojensa mielenliikkeitä. Tämä näkyy myös teoksen nimen mukaisissa "haastatteluissa", joita on ripoteltu ympäri kirjaa. Niissä miehet analysoivat milloin mitäkin, yleensä jollain tapaa liittyen naisiin. Haastateltavat alkavat ennen pitkää todella tuntua vastenmielisiltä, sillä miehet ovat joko lähtökohtaisesti outoja tai sitten perstelevat näkemyksiään niin ponnekkaasti, että alkavat epäilyttää ja ärsyttää. Oma vaikutuksensa on silläkin, ettei haastetteluissa kuulla lainkaan "haastattelijan" ääntä.

Suosikkejani olivat kaksi "Paholaisella pitää kiirettä" -tarinaa, joissa Wallace kuvaa viistosti ihmisten heikkouksia, sekä "Aikuisten maailma (II)" -teksti, joka perinteisesti kerrotun "Aikuisten maailma (I)" -tekstin jälkeen jatkaa samaa tarinaa epävarmasta aviovaimosta, mutta kokonaisten lauseiden, virkkeiden, kappaleiden sijaan rakentuu ikään kuin alustavasta kehikosta varsinaiselle tekstille (s. 190):

Yllättäen homma toimii ja tekstiä lukee sujuvasti. Wallace näyttää jälleen kykynsä.

Tässä muuten K, joka esittelee kykyään naamioitua palloksi.