Philomena & Dallas Buyers Club

Viikon Oscar-leffoina olivat tällä kertaa Stephen Frearsin ohjaama Philomena (2013) ja Jean-Marc Valléen ohjaama Dallas Buyers Club (2013). Elokuvat toimivat hyvin peräkkäisinä päivinä katseltuna, sillä niistä yllättäen niissä sivuttiin osin samaa aihepiiriä. Jätän tarkentamatta, ettei tule paljastettua liikaa kummankaan juonta.

Philomenalla on neljä ehdokkuutta, joista keskeisimmät ovat nimiroolin esittävän Judi Denchin pääosa-Oscar-ehdokkuus sekä käsikirjoitusehdokkuus. Leffa on tositarinaan perustuva kertomus teinitytöstä, joka tulee raskaaksi 1950-luvun katolisessa Irlannissa. Hän joutuu pakkotöihin luostariin, jossa hän saa tavata aviotonta lastaan tunnin päivässä, kunnes tämä adoptoidaan kolmivuotiaana. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Philomena uskaltautuu ensimmäisen kerran kertomaan tapahtumista tyttärelleen. Tytär saa rekrytoitua toimittajan tutkimaan tapausta ja auttamaan kadonneen pojan etsinnässä.

Philomena on mielestäni elokuvana todella hyvä ja koskettava, sortumatta kuitenkaan imelyyteen. Se edustaa kuitenkin elokuvatyyppiä, joka saa ainakin minut katsojana sanattoman raivon partaalle. Miten paljon onkaan mahdollista tehdä pahaa uskonnon nimissä? Samaan kategoriaan kuuluvat esimerkiksi Magdalena-sisaret (The Magdalene Sisters, 2002) ja jopa 12 Years a Slave, jossa myös uskonto on valjastettu syyksi orjuuden oikeuttamiselle.

Judi Dench tulkitsee hienosti roolinsa. Philomena on päällisin puolin hieman yksinkertainen, eikä ole hylännyt uskoaan kokemuksistaan huolimatta, mutta hänestä löytyy sisäistä voimaa ja ymmärrystä, joka ylittää lopulta toimittajan ja katsojan kyvyn käsittää tapahtumien julmuutta.

---

Myös tositapahtumiin perustuvassa Dallas Buyers Clubissa Matthew McConaghey esittää Ron Woodruffia, machoa cowboyta, jolla todetaan AIDS ja joka saa elinajanodotteekseen kuukauden päivät 1980-luvun puolivälin Texasissa. Tuohon aikaan AIDSin ja HIV:n lääkitys oli vasta kokeiluasteella, joten Ron alkaa itse ottaa selvää FDA:n eli Food and Drug Administrationin vielä hyväksymättömistä lääkkeitä ja tuo niitä maahan mm. Meksikosta. Lääkkeille löytyy kysyntää tartunnan saaneiden keskuudessa, ja syntyy Dallas Buyers Club, jäsenmaksua vastaan ilmaisen lääkityksen tarjoava kerho, jota Ron pyörittää. Lääkärit, FDA ja valtio ovat tällä kertaa pahiksen roolissa.

Pääosaesittäjä McConaghey tavoittelee Denchin tavoin roolistaan Oscaria. Myös sivuosan Jared Leto on ehdolla. Molemmat näännyttivät itsensä roolia varten, mikä vetoaa aina Oscar-akatemian melko kaavamaiseen väkeen. Miehet tekevät tosin hyvät roolit painoindeksistään riippumatta. Tilastollisesti Oscarin kannalta hyvää lupailee myös kummankin rooli homoseksuaalina. Samasta tempusta on pysti napsahtanut ainakin Heath Ledgerille (Brokeback Mountain, 2005) ja Tom Hanksille (Philadelphia, 1993), joka myös esitti AIDS-potilasta.

AIDS-epidemian puhkeaminen 1980-luvulla on viime aikoina noussut esille myös mm. Jonas Gardellin romaanisarjassa Älä koskaan kuivaa kyyneleitä paljain käsin (Torka aldrig tårar utan handskar, 2012-2013) ja John Irvingin tuoreimmassa romaanissa Minä olen monta (In One Person, 2012). Dallas Buyers Club tuo oman lisänsä tähän aihepiiriin, vaikka ei tavoitakaan samanlaista koskettavuutta ja henkilökohtaisuuden tuntua kuin Irvingin teos.

Loppuun näytteet K:n soluttautumis- ja näyttelijäntaidoista.

K maastoutuu mattoon.

K esittää mattoa.